Poliisi laittoi pisteen Elokapinan mielenilmaukselle Helsinki-Vantaan lentoasemalla

Elokapina aloitti kello 15 mielenosoituksen Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Poliisi kertoi iltapäivällä viiden aikaan tyhjentäneensä terminaalin mielenosoittajista ja mielenosoituksen päättyneen.

Poliisi kertoo ottaneensa kiinni 28 mielenosoittajaa. Poliisin mukaan poistumiskäskyä noudattamatta jättäneitä henkilöitä epäillään tässä vaiheessa niskoittelusta poliisia vastaan ja julkisrauhan rikkomisesta.

Poliisin mukaan kiinniotetut kuljetettiin Helsingin ja Vantaan poliisivankiloihin. Heidät päästetään vapaaksi keskiyöllä.

Kiinniotetuista kaksi on tähän mennessä osoittautunut alaikäisiksi ja heidät on päästetty vapaaksi heti.

Mielenosoitukseen osallistui Elokapinan mukaan 50 henkilöä.

– He estävät kulun turvaporteista turvatarkastukseen terminaalissa T2. Lisäksi paikalla on tukimielenosoitus lentokentän ulkopuolella, Elokapina kertoi tiedotteessaan ennen mielenosoitusta.

Poliisi kertoi käskeneensä mielenosoittajia siirtymään sopivammalle paikalle.

Poliisista todetaan, että lentoasemaa koskevien turvallisuusvaatimusten vuoksi lentoasemaa ei voi verrata mihin tahansa yleiseen paikkaan. Mielenosoitukset eivät saa aiheuttaa vaaraa tai kohtuutonta häiriötä matkustajille, sivullisille, liikenteelle tai lentoaseman toiminnalle, poliisi tiedottaa.

– Poliisi ei ollut saanut mielenosoituksesta ennakkoilmoitusta. Helsinki-Vantaan lentoaseman yleisillä alueilla saa osoittaa mieltään, mutta poliisi osoittaa mielenosoitukselle sopivamman paikan, jos mielenosoitus järjestetään lentoaseman sisätiloissa tai sisääntuloväylien läheisyydessä, sanoo komisario Jere Pääkkönen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Poliisi sai lentoasemalla virka-apua Rajavartiolaitokselta tilanteen hoitamisessa.

Mielenilmauksellaan Elokapina vaatii Suomen hallitukselta, että suomalaisten koti- ja ulkomaan lentojen ja Finnairin kaikki ilmastopäästöt tulee sisällyttää Suomen päästövähennystavoitteisiin.

Elokapina osoitti mieltään myös eilen Helsingin ydinkeskustassa ja katkaisi liikenteen Mannerheimintiellä. Poliisi otti kiinni 65 ihmistä, kun se keskeytti mielenosoituksen.


Lue myös:

    Uusimmat