Ella Junnila muutosten kautta olympiakauteen – Pariisi "äärimmäisen todennäköinen"

Ella Junnila avaa olympiakauden suunnitelmiaan: "Arvokisat riittävän kaukana toisistaan" 2:17
Ella Junnila kertoi olympiakauden tavoitteistaan MTV Urheilulle. Jutussa kuulumiset myös Nooralotta Neziriltä ja Joonas Rinteeltä.

Tampereen Pyrinnön korkeushyppääjää Ella Junnilaa odottaa parhaassa tapauksessa poikkeuksellisen vilkas arvokisavuosi. Sisäratakaudella kilpaillaan MM-mitaleista Glasgow’ssa maaliskuussa. Kesällä odottavat Rooman EM-kisat kesäkuussa ja Pariisin olympialaiset elokuussa.

EM-rajan Junnila on jo tehnyt, mutta MM-hallien ja olympialaisten osalta nojaudutaan vielä rankingpisteisiin.

– Olympiarankingissa olen niin korkealla, että pidän äärimmäisen todennäköisenä sitä, että siellä kilpailen, Junnila kertoi.

– MM-hallien osalta en ole rankingia katsonut, mutta minulle on kerrottu, että kohtuullisesti hyppäämällä sinne on hyvä mahdollisuus päästä.

Junnila avasi hallikautensa tiistaina Tampereen kansainvälisissä yleisurheilukilpailuissa tuloksella 185. Hän on tehnyt normaalia pidemmän perusharjoittelukauden, jotta hallikaudella ja keväämmällä voi keskittyä herkistelyyn kohti arvokisoja.

– Se näkyy näissä alkupään kisoissa. On taas vähän hakemista, että miltä se hyppy nyt taas tuntuu.

Tekniikkavirheen syyt löytyivät

Edessä on tiivis, ainakin viiden kilpailun sisäratakausi. Kalenterissa on kilpailut Ranskassa, Tshekissä ja Espanjassa sekä Tampereen SM-hallit 17.–18. helmikuuta. Glasgow’n MM-mitaleista kilpaillaan maaliskuun ensimmäisinä päivinä.

– Tavoitteena on saada hallikaudella kisahyppyjä ja täyden vauhdin hyppyjä alle. Sekä iskostettua tekniikkaa sisään, että ollaan toukokuussa valmiita Rooman EM-kisoja varten, Junnila kertoi.

Viime kesän Budapestin MM-finaalin jälkeen tekniikkaa on hiottu erityisesti sen osalta, miten hyppy jatkuu ponnistuksen jälkeen riman yli. Junnilan mukaan harjoituskaudella on myös löydetty syyt siihen, miksi hyppy tipahti niin sanotusti riman päälle.

– Ponnistuksessa hyppy suuntautui aika voimakkaasti pystysuoraan. Nyt pyritään menemään ponnistuksesta enemmän eteenpäin.

Viime vuosina loukkaantumisista kärsineen hyppääjän ennätysvuosista on jo aikaa. Sisäratojen ennätys 195 on viiden vuoden takaa ja ulkoratojen ennätys 196 kesältä 2021.

– Jos viime kesää ajattelee, niin viiden parhaan kisan keskiarvo oli parempi kuin koskaan. Näen kyllä, että olen mennyt urheilijana eteenpäin.

Lue myös:

    Uusimmat