Suomalaisten asenteet elinluovutuksia kohtaan ovat yleisesti ottaen myönteisiä, ja elinluovutuskieltoja tulee vastaan todella harvoin, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) elinsiirto- ja maksakirurgian osastonylilääkäri Marko Lempinen.
Vuonna 2010 elinluovutuslakiin tehtiin muutos, jonka mukaan elinluovutukseen ei tarvita enää erillistä tahdonilmaisua, vaan vainajan oletetaan suostuneen elintensä luovutukseen, mikäli hän ei ole vastustanut tai kieltänyt elinluovutusta elinaikanaan.
– Lakimuutoksella pyrittiin saamaan lisää luovuttajia ja saatiinkin, mutta luovuttajista on edelleen jatkuva pula, Lempinen sanoo.
Elinsiirtoa odottaa Suomessa vuosittain vajaat 600 potilasta. Noin joka kymmenes elinsiirtojonossa oleva suomalainen ei ehdi saada tarvitsemaansa elintä ajoissa. Elinluovuttajia on vain noin 130 vuodessa.
Lempisen mukaan potentiaalisia elinluovuttajaehdokkaita on yleensä vuositasolla reilusti enemmänkin, mutta suurin osa heistä karsiutuu pois lääketieteellisistä syistä.
Yksi luovuttaja voi auttaa monia
Viime vuonna kahdeksan elinluovutukseen soveltuvaa vainajaa oli itse kieltänyt elinluovutuksen ennen kuolemaansa, ja 12 potentiaalista luovuttajaa jäi pois omaisten toivomuksesta. Usein näitä tapauksia on tätäkin enemmän, keskimäärin 30 vuodessa.
30 elinluovuttajan elimillä olisi mahdollista auttaa noin 95–105:tä potilasta, jotka odottavat elinsiirtoa.
– Jos vainaja ei ole kieltänyt elinluovutusta, saisimme lain mukaan ottaa elimet, mutta kyllä me aina kunnioitamme omaisten toiveita emmekä tietenkään painosta ketään – siitä todennäköisesti olisi enemmän haittaa kuin hyötyä, ja olisimme varmaan nopeasti lööpeissä, Lempinen sanoo.