Eläköityneelle itävaltalaiseverstille kolmen vuoden vankeustuomio: Toimi Venäjän vakoojana yli 25 vuotta

Itävaltalainen eläköitynyt eversti tuomittiin tiistaina kolmen vuoden vankeusrangaistukseen Venäjän vakoojana toimimisesta.

Oikeuden mukaan 71-vuotias mies välitti valtionsalaisuuksia ulkomaalaiselle tiedustelupalvelulle. Tuomion mukaan hän oli myös tarkoituksellisesti paljastanut asevoimiin liittyviä salaisuuksia.

Vakoilutapauksen käsittely alkoi maaliskuussa suljettujen ovien takana.

Miestä syytettiin yli 25 vuotta jatkuneesta tietojen vuotamisesta. Hänen uskottiin tienanneen vakoilemisesta arviolta 280 000 euroa.

Puolustuksen mukaan miehelle oli maksettu 220 euroa tiedoista, jotka olivat saatavilla avoimista lähteistä.

Syyttäjien mukaan mies vuoti tietoa lähinnä Itävallan asejärjestelmistä sekä maa- ja ilmavoimista.

Itävallassa media on kertonut aiemmin, että mies työskenteli puolustusministeriön suunnitteluosastolla.

Lue myös:

    Uusimmat