Eläkeläisrouva vastusti häätöään palvelutalosta – joutui vankilaan juuri ennen 94-vuotispäiväänsä
Yhdysvaltain Floridassa pian 94-vuotta täyttävä nainen joutui vankilaan juuri ennen syntymäpäiväänsä vastustetuaan häätöään. Asiasta kertoo muun muassa New York Post.
93-vuotias Juanita Fitzgerald asui Franklin House -nimisessä vanhusten palvelutalossa Eustisin kaupungissa, kunnes ei enää pystynyt maksamaan vuokraansa. Häätöilmoituksen saanut Fitzgerald ei kuitenkaan suostunut poistumaan asunnostaan.
– En ole menossa mihinkään, ellette kanna minua täältä ulos, Fitzgerald totesi häntä poistamaan tulleille poliiseille.
Poliisit kertoivat naiselle, että hänet joudutaan pidättämään, jos hän ei muuta kantaansa. Fitzgeraldin mieli ei silti muuttunut ja hän heittäytyi lattialle vastustellakseen pidätystä.
Nyt Fitzgerald on pidätettynä Laken piirikunnan vankilassa 500 dollarin (noin 425 euron) takuita vastaan.
Eläkeläisrouva on ollut jääräpäinen myös hänelle tarjottua apua kohtaan. Palvelutalon henkilökunta on tarjoutunut auttamaan häntä uuden asuinpaikan järjestämisessä. Myös kymmenen eri Floridan viranomaistahoa on tarjonnut hänelle apua, mutta toistaiseksi Fitzgerald on kieltäytynyt kaikista avuntarjouksista.
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää