Omaa vaatekaappia tutkaillessa tuntuu usein siltä, ettei vanhojen ja tuttujen vaatteiden joukosta tunnu löytyvän mitään päällepantavaa. Suunnittelija Mari Himmanen antaa omat vinkkinsä siihen, kuinka tutuista vaatteista voi löytää pienillä muutoksilla aivan uusia puolia – ja vaatteet voivat saada uuden elämän.
Vaatekeräykseen, kirpputorille vai pikkusiskolle? Jokainen käy varmasti tietyin väliajoin läpi omaa vaatevarastoaan turhautuneena. Tälle tunteelle voi kuitenkin antaa pisteen, jos on valmis näkemään hieman vaivaa.
AVA haastatteli ekologiseen muotiin erikoistuneen First Crush -brändin vaate- ja asustesuunnittelija Mari Himmasta, joka antoi omat vinkkinsä siihen, kuinka omalle vaatekaapille voi tehdä helpon ja antoisan muodonmuutoksen pienellä vaivalla.
Uusi elämä vanhoille suosikkivaatteille
Himmasellekin tunne oman vaatekaapin tyhjyydestä ja ennen kaikkea turhautuminen oman vaatekaapin sisältöön on hyvin tuttua, vaikka hän itse työkseen vaatteita suunnitteleekin. Ammattilaisella on kuitenkin ässiä hihassaan: kun mielikuvitusta riittää, ei näiden tunteiden kanssa tarvitse sännätä vaateliikkeeseen.
Himmanen muistuttaa, että pienikin muutos omaan suosikkivaatteeseen voi antaa tälle aivan uuden elämän. Jo se, että tuttua vaatetta opettelee käyttämään aivan uudella tavalla voi viedä mukanaan kyllästymisen tunteen.

