EK6: Räikkönen ja Grönholm putosivat pelistä

Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
Julkaistu 12.02.2010 16:15(Päivitetty 13.02.2010 10:56)

Mikko Hirvonen jatkaa Ruotsin MM-rallin kärjessä kuuden erikoiskokeen jälkeen. Ford-kuskin johto kovimpaan kilpakumppaniinsa Sébastien Loebiin on nyt 5,1 sekuntia.

Loeb oli EK6:lla 1,6 sekuntia Hirvosta nopeampi. Toinen Citroën-kuljettaja Dani Sordo on kolmantena, 6,5 sekunnin päässä Hirvosesta.

Neljäntenä oleva Jari-Matti Latvala kellotti erikoiskokeelle komean pohja-ajan. Latvala oli 4,7 sekuntia nopeampi kuin Loeb. Ford-kuski on kuitenkin edelleen 21,7 sekuntia jäljessä kilpailua johtavaa tallitoveriaan.

Kimi Räikköselle ja Marcus Grönholmille EK6 oli kohtalokas. Reitiltä kantautuneiden tietojen mukaan Räikkönen ajoi autonsa lumipenkkaan vain kilometriä ennen erikoiskokeen maalia. Räikkönen pystyi lopulta ajamaan erikoiskokeen maaliin, mutta jäi yli 26 minuuttia kärkikuljettajista. Kokonaistilanteessa formulatähden ero kärkeen on yli 29 minuuttia.

Myös Grönholm putosi kauas pistesijojen ulkopuolelle, kun hänen autonsa pysähtyi erikoiskokeelle yli 12 minuutin ajaksi. Ongelman syynä oli ilmeisesti Ford-auton sähkövika. Grönholm pääsi jatkamaan matkaa ja selvisi erikoiskokeen maaliin, mutta kaksinkertainen maailmanmestari on jäänyt kärjestä nyt 13 ja puoli minuuttia.

Lähtöjärjestys lauantain erikoiskokeille määräytyy seuraavan erikoiskokeen jälkeisen tilanteen mukaan, joten nähtäväksi jää, yrittävätkö kärkikuljettajat taktikoida itselleen paremman lähtöpaikan. EK7:n jälkeen kilpailua johtava kuljettaja joutuu lauantaina reitille ensimmäisenä.

Illalla ajetaan EK7:n jälkeen vielä lyhyt yleisöerikoiskoe. Ralli päättyy sunnuntaina.

Kooste erikoiskokeen tapahtumista MTV3 Katsomossa (maksullinen)

Rallin reaaliaikainen tulospalvelu | Tv-lähetysajat | MTV3 Katsomo

Ruotsin MM-ralli, tilanne EK 6/21:

 1. Mikko Hirvonen     Ford     56.30,8
 2. Sebastien Loeb     Citroen     +5,1
 3. Dani Sordo         Citroen     +6,5
 4. Jari-Matti Latvala Ford       +21,7
 5. Sebastien Ogier    Citroen    +50,4
 6. Henning Solberg    Ford     +1.19,6
 7. Matthew Wilson     Ford     +2.43,8
 8. Mads Östberg       Subaru   +2.47,5
 9. P-G Andersson      Skoda    +3.22,9 S2
10. Janne Tuohino      Ford     +4.19,5 S2
..
xx. Marcus Grönholm    Ford    +13.31,0
xx. Kimi Räikkönen     Citroen +29.07,8

S2 = Super 2000 -luokka

Erikoiskokeen 6 nopeimmat (Viggen 2, 21,28 km):

 1. Latvala     10.49,5
 2. Loeb           +4,7
 3. Hirvonen       +6,3
 4. Sordo          +6,5
 5. H. Solberg     +8,6
 6. Ogier          +9,5
 7. Östberg       +17,1
 8. P. Solberg    +21,2
..
xx. Grönholm   +12.31,3
xx. Räikkönen  +26.20,4

Ralliviikonlopun aikataulu (ajat Suomen aikaa)

To 11.2.

21.04 EK1: SSS Karlstad 1 (1,90 km)

Pe 12.2.

9.18 EK2: Likenäs 1 (20,78 km)
10.41 EK3: Viggen 1 (21,28 km)
11.51 EK4: Torntorp 1 (19,21 km)
Huoltotauko (30 min).
14.34 EK5: Likenäs 2 (20,78 km)
15.57 EK6: Viggen 2 (21,28 km)
17.30 EK7: Torntorp 2 (19,21 km)
Huoltotauko (45 min).
21.00 EK8: SSS Karlstad 2 (1,90 km)

La 13.2.

8.58 EK9: Vargåsen 1 (24,63 km)
10.46 EK10: Sågen 1 (14,23 km)
11.42 EK11: Fredriksberg 1 (18,15 km)
12.58 EK12: Hagfors Sprint 1 (1,87 km)
Huoltotauko (30 min).
14.41 EK13: Vargåsen 2 (24,63 km)
16.29 EK14: Sågen 2 (14,23 km)
17.25 EK15: Fredriksberg 2 (18,15 km)
18.41 EK16: Hagfors Sprint 2 (1,87 km)

Su 14.2.

8.52 EK17: Rämmen 1 (21,87 km)
9.28 EK18: Värmullsåsen 1 (23,41 km)
Huoltotauko (30 min).
11.49 EK19: Lesjöfors (10,49 km)
12.21 EK20: Rämmen 2 (11,21 km)
13.58 EK21: Värmullsåsen 2 (23,41 km)