Sébastien Loeb johtaa Saksan MM-rallia avauspäivän jälkeen. Ranskalainen Citroën-kuljettaja on perjantain aikana repinyt 19,9 sekunnin etumatkan toisena olevaan Fordin Mikko Hirvoseen.
Hirvonen onnistui päivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella jättämään toisen Citroën-kuskin Daniel Sordon taakseen. Sordo on jäänyt suomalaisesta viitisen sekuntia.
- Ollaan tultu hyvää vauhtia. Paljon kovempaa en viitsi ajaa, koska silloin riski kasvaa liian suureksi, Hirvonen sanoi STT:lle.
Päivän viimeinen erikoiskoe jouduttiin keskeyttämään kolmen ensimmäisen kuljettajan jälkeen, koska reitin varrella oli liikaa yleisöä. Loebin, Hirvosen ja Chris Atkinsonin ajat jäivät erikoiskokeelta voimaan, muille kuljettajille annettiin sama aika kuin Hirvosella.
Myös viides erikoiskoe keskeytyi Gigi Gallin rajun ulosajon jälkeen. Galli mursi onnettomuudessa lonkkansa ja hänet vietiin sairaalaan leikattavaksi.
Kaikki kuusi tähän mennessä ajettua Saksan MM-rallia voittanut Loeb kirjasi itselleen pohja-ajan päivän jokaisella erikoiskokeella. Iltapäivän pätkillä Hirvonen antoi hänelle kuitenkin tiukan vastuksen.
- Mikko on tullut kovaa ja eron tekeminen on ollut vaikeaa, mutta olen tyytyväinen päivääni, Loeb sanoi kuudennen erikoiskokeen maalissa.
Hirvosen tavoin Jari-Matti Latvala petrasi vauhtiaan iltapäivällä. Ford-kuljettaja on rallissa viidentenä ja Suzukilla ajava Toni Gardemeister kymmenentenä.
Ralli jatkuu lauantaina, jolloin ajetaan kahdeksan erikoiskoetta.
Katso Netti-tv:stä:
Lue myös:
Loeb: Suomalainen on oppinut ajamaan asfaltilla
Hirvonen ja Latvala löysivät vauhdin iltapäivällä
Gallin reisiluu murtui rajussa ulosajossa
Saksan MM-ralli, tilanne EK 6/19:
1. Sebastien Loeb Citroen 41.44,0 2. Mikko Hirvonen Ford +19,9 3. Daniel Sordo Citroen +24,5 4. Francois Duval Ford +37,6 5. Jari-Matti Latvala Ford +54,6 6. Petter Solberg Subaru +1.02,8 7. Chris Atkinson Subaru +1.34,0 8. Henning Solberg Ford +1.35,1 9. Urmo Aava Citroen +1.38,3 10. Toni Gardemeister Suzuki +2.12,4
Erikoiskokeen 6 (Moselland 2, 9,82 km) nopeimmat:
1. Sebastien Loeb Citroen 5.26,2 2. Mikko Hirvonen Ford +1,1 3. Chris Atkinson Subaru +30,2 Erikoiskoe keskeytettiin. Muille kuljettajille annettiin sama aika kuin Hirvosella.
Ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):
Pe 15.8.
10.13 EK1: Ruwertal / Fell 1 (21,22 km)
11.26: EK2: Grafschaft Veldenz 1 (23,04 km)
12.19: EK3: Moselland 1 (9,82 km)
Huoltotauko.
15.52 EK4: Ruwertal / Fell 2 (21,22 km)
17.05 EK5: Grafschaft Veldenz 2 (23,04 km)
17.58 EK6: Moselland 2 (9,82 km)
La 16.8.
9.18 EK7: Bosenberg 1 (19,12 km)
9.51 EK8: Freisen/Westrich 1 (16,16 km)
10.26 EK9: Birkenfelder Land 1 (14,22 km)
11.44 EK10: Arena Panzerplatte 1 (30,38 km)
Huoltotauko.
15.57 EK11: Bosenberg 2 (19,12 km)
16.30 EK12: Freisen/Westrich 2 (16,16 km)
17.05 EK13: Birkenfelder Land 2 (14,22 km)
18.23 EK14: Arena Panzerplatte 2 (30,38 km)
Su 17.8.
8.28 EK15: Dhrontal 1 (22,22 km)
9.03 EK16: Moselwein 1 (18,08 km)
Huoltotauko.
11.41 EK17: Dhrontal 2 (22,22 km)
12.16 EK18: Moselwein 2 (18,08 km)
14.08 EK19: Circus Maximus Trier (4,37 km)
Tv-lähetysajat:
Pe 15.8.
MAX MM-ralli: Saksa 18:00 - 18:30
MAX MM-ralli: Pre Race 21:30 - 21:45
MAX MM-ralli: Saksa 21:45 - 22:45
MAX MM-ralli: In Car Special 22:45 - 23:00
MTV3 MM-ralli: Saksa 01:15 - 01:45
La 16.8.
MAX MM-ralli: Saksa (2. es.) 10:00 - 11:00
MAX MM-ralli: In Car Special (2. es) 11:00 - 11:15
MAX MM-ralli: Saksa 16:00 - 16:30
MTV3 MM-ralli: Saksa 18:00 - 18:30
MAX MM-ralli: Pre Race 21:30 - 21:45
MAX MM-ralli: Saksa 21:45 - 22:45
MAX MM-ralli: In Car Special 22:45 - 23:00
Su 17.8.
MAX MM-ralli: Saksa (2. es.) 10:00 - 11:00
MAX MM-ralli: In Car Special (2. es) 11:00 - 11:15
MAX MM-ralli: Saksa 13:45 - 14:00
MAX MM-ralli: Saksa 14:00 - 15:00
MTV3 MM-ralli: Saksa 17:30 - 18:00
MAX MM-ralli: Pre Race 20:00 - 20:15
MAX MM-ralli: Saksa 20:15 - 21:15
MAX MM-ralli: In Car Special 21:15 - 21:30
Ma 18.8.
MAX MM-ralli: Saksa (2. es.) 10:00 - 11:00
MAX MM-ralli: In Car Special (2. es) 11:00 - 11:15
MAX MM-ralli: Saksa, kooste 14:00 - 15:00
MAX MM-ralli: Saksa, kooste (2. es.) 18:00 - 19:00
(MTV3)