EK17: Teemu Suniselle selkeät ohjeet Sardinian MM-rallin päätökseen – "Täytyy tuoda auto turvallisesti maaliin"

1:40
Kooste lauantailta: Suninen taistelee palkintosijoista.

Fordin Teemu Suninen on edelleen kolmantena, kun Italiassa ajettavaa Sardinian MM-rallia on jäljellä kaksi erikoiskoetta.

Kilpailua johtaa Toyotan Ott Tänak 28,7 sekunnin erolla ennen Hyundain Dani Sordoa. Tänak tavoittelee kolmatta peräkkäistä voittoaan.

Elfyn Evans on jäänyt Sunisesta lähes puoli minuuttia, joten suomalaisen tarvitsee enää päästä ehjänä maaliin. Kirittävää Sordoon on 13,9 sekuntia.

- Täytyy ajaa turvallisesti ja tuoda auto maaliin, Suninen kertasi tallinsa antamia ohjeita.

Sunnuntain toinen pätkä Sassari–Argentiera ajetaan myöhemmin uudelleen kilpailun päättävänä erikoiskokeena. Monet kuljettajista vaikuttivat hakevan ajolinjoja tulevaan, jolloin pätkällä on jaossa MM-sarjan pisteitä.

- Nautin ajamisesta ja keskityn jo power stageen, Hyundain Thierry Neuville tiivisti.

Viimeisellä erikoiskokeella myös kilpailussa aiemmin keskeyttäneillä Jari-Matti Latvalalla ja Sebastien Ogierilla on mahdollisuus kasvattaa pistetiliään MM-sarjassa.  

Sardinian MM-ralli, tilanne EK17/19:

 1. Ott Tänak         Toyota  3.18.10,3
 2. Dani Sordo        Hyundai     +28,7
 3. Teemu Suninen     Ford        +42,6
 4. Elfyn Evans       Ford      +1.11,5
 5. Andreas Mikkelsen Hyundai   +1.20,7
 6. Thierry Neuville  Hyundai   +2.31,7
 7. Esapekka Lappi    Citroen   +3.20,1
 8. Kris Meeke        Toyota    +4.56,3
 9. Kalle Rovanperä   Skoda/W2  +8.15,0
xx. Juho Hänninen     Toyota   +17.01,3
xx. J-M. Latvala      Toyota   +20.25,0
xx. Sebastien Ogier   Citr.  +1.20.49,5


Erikoiskokeen 17 nopeimmat:

1. Mikkelsen  4.59,0
2. Suninen      +3,1
3. Neuville     +3,7
4. Ogier        +5,2
5. Evans        +5,5
6. Sordo        +6,6
7. Latvala      +7,3
8. Tänak        +9,1
9. Lappi       +12,2

Kilpailun aikataulu:

Torstai 13.6.
10.00 Testierikoiskoe (Olmedo) (3,92 km)
18.00 EK1: Ittiri Arena Show (2,00 km)

Perjantai 14.6.
09.03 EK2: Tula 1 (22,25 km)
10.20 EK3: Castelsardo 1 (14,72 km)
11.09 EK4: Tergu - Osilo 1 (14,14 km)
12.18 EK5: Monte Baranta 1 (10,99 km)
13.14 Päivähuolto (40 min)
15.42 EK6: Tula 2 (22,25 km)
16.59 EK7: Castelsardo 2 (14,72 km)
17.48 EK8: Tergu - Osilo 2 (14,14 km)
18.57 EK9: Monte Baranta 2 (10,99 km)

Lauantai 15.6.
09.08 EK10: Coiluna - Loelle 1 (14,97 km)
10.11 EK11: Monti di Alà 1 (28,21 km)
11.03 EK12: Monte Lerno 1 (28,03 km)
13.55 Päivähuolto (40 min)
17.08 EK13: Coiluna - Loelle 2 (14,97 km)
18.11 EK14: Monti di Alà 2 (28,21 km)
19.03 EK15: Monte Lerno 2 (28,03 km)

Sunnuntai 16.6.
09.15 EK16: Cala Flumini 1 (14,06 km)
10.08 EK17: Sassari - Argentiera 1 (6,89 km)
12.15 EK18: Cala Flumini 2 (14,06 km)
13.18 EK19: Sassari - Argentiera 2 (6,89 km) *Power Stage*

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja