Ford-tallin Mikko Hirvosen Puolan MM-rallin voitto on yhden lyhyen yleisöerikoiskokeen päässä.
Hirvosen johto kilpailussa on sen verran vankka, että hän itsekin uskoo ajavansa ensimmäisenä ruutulipulle.
- MM-taiston kärkipaikka häämöttää yhden erikoiskokeen päässä. Se tuntuu erittäin hyvältä kaiken sen jälkeen, mitä tänä vuonna on tapahtunut. Uskon, että (Sebastien) Loeb saa vielä yhden pisteen. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä lähtisin silti johdossa Suomen osakilpailuun, Hirvonen totesi ek:n maalissa.
Hirvosen takana 17,8 sekunnin päässä on hänen tallikaverinsa Jari-Matti Latvala. Suomalaisten kaksoisvoiton pahin uhkaaja Espanjan Daniel Sordo on jäänyt yli minuutin päähän Hirvosesta.
Loeb taktikoitiin pisteille
Citroenin junioritallin zimbabwelainen Conrad Rautenbach pysähtyi tahallaan reitin varrelle päästääkseen Citroenin tehdastallin ranskalaisen Sebastien Loebin viimeiselle pistesijalle. Kaksikon välillä oli eroa lähes 13 minuuttia, jonka verran Rautenbach odotteli ennen ek:n maaliin ajamistaan.
Perjantaina autonsa pyörän kantoon telonut ranskalaismestari kaipaa kipeästi pisteitä, sillä hän on menettämässä MM-sarjan kärkipaikan Hirvoselle. Puolan jälkeen kautta on jäljellä neljä osakilpailua.
Kisan loppupuolella Citroen-kuskit ovat avittaneet Loebin nousua pistesijoille. 16. erikoiskokeella ranskalaisjuniori Sebastien Ogier keskeytti neljänneltä sijalta ja Venäjän Jevgeni Novikov kertoi päästäneensä Loebin tahallaan edelleen. Ogierin sanottiin keskeyttäneen moottoriongelmaan.
Puolan osakilpailun päättävä yleisöerikoiskoe on mitaltaan 2,5 kilometriä. Autokunnat ajavat maaliin noin kello 15.30.
