Espanjan Daniel Sordo sortui ajovirheeseen Puolan MM-rallin sunnuntain ajopäivän avanneella 14. erikoiskokeella.
Sordolla oli ollut ilmeisesti tullut virhe nuoteihin, sillä hän ei ollut kääntynyt oikeassa paikassa.
- Menin risteyksessä suoraan, Sordo harmitteli ek:n maalissa.
Kolmantena kilpailussa oleva Sordo menetti ajovirheen seurauksena 25 sekuntia. Sordon ongelmat olivat hyvä uutinen kisan kaksoisjohdossa oleville Ford-tallin suomalaiskuljettajille Mikko Hirvoselle ja Jari-Matti Latvalalle. Sordo on nyt lähes minuutin päässä kärkitaistosta.
- Se helpottaa vähän seuraaville erikoiskokeille. On enemmän pelivaraa, Latvala tokaisi tilanteesta.
Hirvonen johtaa kilpailua 9,5 sekunnilla Latvalaan verrattuana.
- Ihan hyvä aloitus aamuun. Ei mitään hätää. Alun tulin kovaa, mutta kun näin että pojat eivät tule hyökäten, otin vähän varovaisemmin. Yritin pitää hyvän rytmin, Hirvonen sanoi.
Puolan soratiet ovat kosteita yön sateiden jäljiltä. Näyttäisi siltä, että päätöspäivän aikana ei ole tulossa lisää saiteita.
Loeb valmistajien pisteillä
Neljännestä sijasta tiukasti taistellut Norjan Petter Solberg ajautui teknisiin ongelmiin heti päivän ensimmäisellä erikoiskokeella. Pari vuotta vanha Citroen-auto sylki öljyä tuulilasiiin, mikä haittasi vuoden 2003 maailmanmestarin näkyvyyttä ja hidasti hänen vauhtiaan.
Neljännessä sijassa on nyt tiukimmin kiinni Ranskan Sebastien Ogier, joka vastasi myös 14. erikoiskokeen pohja-ajasta. Solbergin veljeksistä vanhempi, Henning, on viidentenä 17,2 sekunnin päässä ranskalaisesta.
Perjantaina keskeytyksen kokenut Ranskan Sebastien Loeb jatkaa taisteluaan 12. sijalla. Nykyisellä sijoituksellaan hän olisi poimimassa yhden valmistajien MM-pisteen, koska hänen edellään on vain seitsemän tehdastalleille pisteitä kerääviä kuljettajia. Viimeinen henkilökohtainen MM-pistesija on kuitenkin vielä noin 15 minuutin päässä ranskalaisesta.
