Mikko Hirvonen johtaa ja Jari-Matti Latvala on toisena Puolan MM-rallissa kahden kilpailupäivän jälkeen.
Hirvonen ero Ford-tallikaveriinsa Latvalaan on 12 sekuntia. Citroen-tallin espanjalaiskuski Daniel Sordo on kolmantena 38,5 sekunnin päässä kärjestä.
Sordo hätyytteli suomalaisten kärkisijoja olemalla lauantaina pahimmillaan alle 20 sekunnin päässä Hirvosesta. Ford-kaksikko kuitenkin onnistui repimään eroa iltapäivän lenkillä.
- Tämä iltapäivä oli hurjaa menoa. Hyvä että kerkesi nuotteja kuuntelemaan, kun painoi menemään. Uskomatonta, Hirvonen fiilisteli hyväntuulisena.
Myös Latvala nautti kovasta vauhdista.
- Erittäin mielenkiintoinen päivä. Mielestäni en ole ajanut ikinä näin kovaa kuin tänään. Todella isoja hyppyjä, Latvala kertasi.
Loeb nakutteli pohja-aikoja
Ranskan Sebastien Origer käy neljännestä sijasta tiukkaa sekuntitaistoa norjalaisten Solbergin veljesten kanssa. Petter on viidentenä ja isoveli Henning pitää hallussaan kuudetta sijaa. Kolmikko on kymmenen sekunnin sisällä.
Perjantaina Citroen-autonsa kantoon rikkonut Sebastien Loeb jatkoi kisaa lauantaina superrallisäännön turvin. 20 minuutin aikasakko piti Loebin kuitenkin ranskalaismestarin ulkona kärkisijoilta, vaikka Loeb tekikin neljä pohja-aikaa päivän kuudella erikoiskokeella. Loeb on kilpailussa 13. sijalla, mutta hänen ja viimeisen henkilökohtaisen pistesijan välillä on yhä 15 minuuttia.
Mikäli nykyiset sijoitukset pysyvät ennallaan maaliin asti, pääsisi Hirvonen ajamaan Jyväskylän kotikilpailuun kolmen MM-pisteen johtoasemasta.
Kilpailun päätöspäivänä ajetaan viisi erikoiskoetta.
