Puolan MM-rallia johtava Mikko Hirvonen ei näytä pystyvän vastamaan espanjalaisen Daniel Sordon huimaan vauhtiin.
Hirvonen johtaa Sordoa vielä 19,5 sekunnilla, mutta kahden viimeisimmän erikoiskokeen aikana Sordo on kuronut Hirvosen etumatkasta yli 20 sekuntia. Hirvonen on kärsinyt hieman ensimmäisestä ajovuorostaan sateen jäljiltä kuivuneilla sorateillä.
- Tien pinnalla on pieni savikerros. Kun minä ajan siitä, se rikkoontuu ja tie on pikkaisen parempi takana tuleville, Hirvonen kuvaili ek:n maalissa.
Sordon ja Hirvosen väliin toiselle sijalle mahtuva Jari-Matti Latvala on myös jäänyt Sordon vauhdista. Latvala on kolme sekuntia tallikaveriaan Hirvosta perässä ja 16,5 sekuntia Sordoa edellä.
- Sordo tulee todella kovaa. Tein pienen virheen pätkän alussa kun meinasin ajaaa yhden risteyksen pitkäksi. Ei ollut yhtään helppoa, Latvala totesi.
Kärjen takana tiukka taisto
Kymmenennellä erikoiskokeella kärkikolmikon takana taistelu jatkui kuumana, kun Citroenin junioritiimin ranskalaiskuljettaja Sebastien Ogier nousi molempien Solbergin veljesten ohi kuudennelta sijalta neljänneksi. Henning Solberg jatkaa viidentenä ja veljeksistä nuorempi Petter Solberg menetti kerralla kaksi sijaa.
Perjantaisen keskeytksensä jälkeen superrallisäännön turvin kisaa jatkava Ranskan Sebastien Loeb teki 10. erikoiskokeen pohja-ajan. Hallitseva mestari on kuitenkin 19 ja puoli minuuttia kärkeä perässä.
Seuraavaksi autokunnat suuntaavat päivähuoltoon. Erikoiskoe 11 käynnistyy kello 16.18 Suomen aikaa.
