Ei voi olla totta: huippupelaaja loukkaantui tuulettaessaan maalia – EM-kisat nyt vaarassa
Jalkapallon EM-kisoihin valmistautuva Puola päihitti Turkin maanantai-illan ystävyysottelussa 2–1-lukemin, mutta näyttää maksaneen siitä kovan hinnan kahden epätoivotun loukkaantumisen takia.
Puola avasi maalihanat ottelun 12. minuutilla. Karol Swiderski viimeisteli pallon varmasti sisään.
Sen jälkeen 27-vuotias hyökkääjä juoksi kohti kulmalippua, liukui polvillaan ja hyppäsi ilmaan tuulettaessaan kotifanien hurratessa.
Swiderski laskeutui kuitenkin kiusallisesti maahan ja väänsi nilkkansa. Italialaista Hellas Veronaa edustava kärkimies jäi huutamaan tuskaisena nurmenpintaan ja joutui hetkeä myöhemmin vaihtoon.
Katso tilanne ylälaidan videolta.
Eikä siinä vielä kaikki
Puolen tunnin pelin kohdalla Puola kärsi toisen merkittävän takaiskun, kun Robert Lewandowski loukkaantui.
Barcelona-tähti meni maihin Turkin kulmapotkun jälkeen, eikä kyennyt jatkamaan EM-kenraalia ilmeisen reisivamman vuoksi.
Puolan päävalmentaja Michal Probierz sanoi ottelun jälkeen, ettei Lewandowskin vamma ole pahanlaatuinen. Swiderskin tilanne ei kuitenkaan kuulosta yhtä valoisalta EM-kisojen lähestyessä.
– Karol on nyrjäyttänyt nilkkansa, ja vasta testien jälkeen tiedämme, miltä tilanne näyttää. Mitään muutoksia (EM-joukkueeseen) ei varmasti tehdä, Probierz sanoi.
– Robertilla on pieni loukkaantuminen, mutta sen ei pitäisi olla ongelma.
Turkki, joka on myös menossa EM-kisoihin, tasoitti pelin 72. minuutilla Baris Alper Yilmazin toimesta.
Ottelun lisäajalla Nicola Zalewski antoi Puolalle kuitenkin ilonaihetta ratkaistessaan voiton haastavasta illasta kärsineelle kotijoukkueelle.
Puola aloittaa EM-kampanjansa sunnuntaina Hollantia vastaan. Sen lohkossa pelaavat myös Itävalta ja Ranska.
Turkki kohtaa lohkovaiheessa sen sijaan Georgian, Portugalin ja Tshekin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää