Kiina on kamppaillut vuosikymmeniä nopeasti ikääntyvän väestön ja kutistuvan työvoiman kanssa.
Syntyvyyden laskuun on vaikuttanut muun muassa vuonna 1979 käyttöön otettu yhden lapsen politiikka, jonka tarkoitus oli hillitä väestönkasvua. Yhden lapsen politiikasta luovuttiin vuonna 2015, ja vuodesta 2021 alkaen hallitus on sallinut pariskuntien hankkia korkeintaan kolme lasta.
Lisäksi Kiina on tutkimusten mukaan yksi maailman kalleimmista paikoista kasvattaa lapsia, mikä varmasti vaikuttaa myös perheenlisäyssuunnitelmiin.
Karvaiset jälkeläiset yleistyvät
Uutiskanava CNN kertoo seitsemän vuotta naimisissa olleesta pariskunnasta.
Hansen ja hänen vaimonsa "Momo" asuvat Pekingin keskustassa kuuden pienokaisensa kanssa. Toisin kuin monien muiden alueen vanhempien, heidän lapsensa ovat kuitenkin koiria. Pariskunta myös kutsuu "karvalapsiaan" tyttäriksi ja pojiksi.
– He ovat iso osa perhettämme, Momo sanoo.
Momo on halunnut käyttää CNN:n haastattelussa nimimerkkiä, koska hän pelkää joutuvansa ongelmiin puhuessaan julkisesti elämäntyylistään, joka on ristiriidassa Kiinan syntyvyysongelman kanssa.
Moni muukaan kiinalainen pari ei ole innostunut valtion yllytyksestä lastenhankintaan, vaan sen sijaan suosittua on juuri lemmikkivanhemmuus. Vuoden loppuun mennessä lemmikkien määrän ennustetaankin ohittavan alle neljävuotiaiden lasten määrän Kiinassa.
Kannustimet käyttöön
Karvaisten jälkeläisten yleistyessä vauvojen syntyvyysennusteet ovat vähemmän ruusuisia. Kiinan väkiluku laski ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin vuonna 2022, mikä oli analyytikoiden mukaan ensimmäinen pudotus vuoden 1961 nälänhädän jälkeen.
Uusien syntyneiden määrän ennustettiin supistuvan Kiinassa keskimäärin runsaan neljän prosentin vuosivauhtia vuosina 2022–2030. Syynä tähän ovat 20–35-vuotiaiden naisten määrän vähentyminen sekä nuorten haluttomuus hankkia lapsia.
Viranomaiset ovat alkaneet tarjota myös liutaa erilaisia kannustimia aina rahasta runsaampiin vanhempainvapaisiin edistääkseen vanhemmuutta. Suunta on täysin päinvastainen aiempiin Kiinassa nähtyihin toimenpiteisiin, jolla sen sijaan haluttiin hillitä ylikansoitusta.
Lemmikkien ruoka- ja hotellibisnes kukoistaa
Lemmikkieläinten ruoan on havaittu olevan yksi nopeimmin kasvavista bisneksistä Kiinassa.
Myynti on kasvanut keskimäärin 16 prosenttia vuosina 2017–2023 ja siitä on syntynyt 7 miljardin dollarin teollisuudenala. On arvioitu, että huikeimmillaan toimiala voi kasvaa Kiinassa 15 miljardin dollarin arvoiseksi kuudessa vuodessa.
Lisäksi "koiramajaa" Pekingissä pitävän Taon liiketoiminnallelemmikkien kasvanut suosio tekee hyvää. Kiinan kansallispäivän lähestyessä ja matkailukauden huipun aikaan koiranomistajat etsivät kuumeisesti hoitopaikkoja karvalapsilleen.
– Olimme lähes täynnä loma-aikana, Tao sanoo.
Uusimmat
-
08:38
Sokkitulos: Helsinkiin saapuvaa Englantia kuritettiin Wembleyllä
-
08:20
Oppositio jättää tänään välikysymyksen palkkatasa-arvosta
-
08:19
Kenelle Nobelin rauhanpalkinto pitäisi antaa? Asiantuntijat nostivat MTV:llä esiin tappajarobottien pysäyttämisen
-
08:03
Suora lähetys kello 12: Nobelin rauhanpalkinnon saaja julkistetaan Oslossa
-
08:02
MM-rallimahti Toyota lyö hynttyyt yhteen F1-tallin kanssa
-
07:55
EU:n Michel tuomitsi YK:n rauhanturvaajiin kohdistuneet hyökkäykset – MTV seuraa
-
07:54
Trumpista kertovassa kohuelokuvassa päähenkilö raiskaa ja käy rasvaimussa – presidenttiehdokkaan kampanjatiimi lyttäsi teoksen
-
07:50
Seiska: Huutokauppakeisari Aki Palsanmäellä syöpä – "Minut leikataan kiireellisesti"
-
07:44
Jere kokeili jännää niksiä juuston höyläämiseen: "Vau!"
-
07:24
Tehokas Roope Hintz sai makean tarjoilun – NHL-seura intoutui hehkutukseen: "Muistakaa tämä nimi"
-
06:44
Suomen NHL-lupauksesta tipahti surkea tieto
-
06:44
Pentti Matikaisen ulostulo havahdutti Leijonien entiset valmentajat – Jääkiekkoliiton toimissa epäselvyyksiä: "Pitänee varmasti katsoa"
-
06:31
"Uhkaan pitäisi kunnolla havahtua" – salakavalaa tautia sairastaa jo joka kolmas aikuinen
-
06:23
Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää
-
06:17
Pahannäköinen loukkaantuminen: Aleksander Barkov talutettiin ulos kaukalosta
-
06:15
Huuhkajat-luotsi Markku Kanervan tietoinen riski ei tuottanut tulosta – "Otan täyden vastuun"
-
06:09
Italia isännöi Ukrainan jälleenrakennuskonferenssia ensi kesänä
-
06:02
Erikoinen episodi Tampereen keskustassa – Mike Tyson hämmästeli valmentajan hampaita, avasi sitten oman suunsa
-
05:56
Valkeakosken raiskaaja tuomittiin murhasta: Perusteet julki tänään
-
05:43
Saatananpalvojia pelättiin 90-luvun Suomessa – Katri Ylisen isä löysi ruumiin, joka aloitti kaiken
-
Lataa lisää