Ei formulaa tai jalkapalloa ennen syyskuuta – Hollannilta tiukkoja toimia koronavirustaistelussa

Hollanti on kieltänyt kaikki julkiset kokoontumiset, kuten urheilutapahtumat maassa 1. syyskuuta asti, kertoo Sky Sports. Aiemmin tapahtumat oli kielletty kesäkuun alkuun saakka. 

Päätös on tyrmäysisku Hollannin jalkapalloliiton suunnitelmille jatkaa pelejä kahdella korkeimmalla sarjatasolla 19. kesäkuuta. Ottelut oli tarkoitus pelata ilman yleisöä. Samalla päätös tarkoittaa sitä, ettei toukokuulta tulevaisuuteen siirrettyä Hollanin F1-kilpailua ajeta ainakaan ennen syyskuuta.

Hollannin pääministeri Mark Rutte kertoi tiistaina, että kaikki suuret tapahtumat kielletään koronaviruksen uuden tulemisen torjumiseksi. Rutten mukaan tilanteessa on parempi olla varovainen kuin katua myöhemmin.

– Olemme nähneet pientä parannusta tilanteessa, mutta ajatelkaa sitä, että löysentäisimme toimiamme, ja virus alkaisi taas levitä. Se on jotain, mitä emme missään tapauksessa halua.

Hollantilaisseurat Ajax, PSV ja Alkmaar ovat jo aiemmin ilmaisseet tahtonsa kauden lopettamiseksi kesken.

Hollannissa on kuollut koronaviruksen seurauksen yli 3 900 ihmistä. Todennettuja koronatartuntoja on kirjattu yli 34 000.

Lue myös:

    Uusimmat