Eeva Lehtimäen kommentti: Otteet kovenevat hallituksen ja ay-liikkeen kiistassa – mikään ei viittaa tilanteen ratkeamiseen

Hallituksen ja ay-liikkeen yhteenotossa kovenevat otteet, kun SAK:n liitot ilmoittivat tänään kahden viikon poliittisista lakoista ensi maanantaista eteenpäin. Samaan aikaan pääministeri Petteri Orpon koollekutsumaan tapaamiseen perjantaina ladataan ylimitoitettuja odotuksia. Toistaiseksi mikään ei viittaa siihen, että hallitus perääntyisi, kirjoittaa MTV uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.

Lakkotykit on nyt ladattu pääministeri Petteri Orpoa (kok.) ja Suomen taloutta pyörittäviä suuryrityksiä kohti.

SAK:laiset liitot ilmoittivat tänään uusista, peräti kaksi viikkoa kestävistä poliittista lakoista. 

Tavaraliikenne satamissa pysähtyy ja Teollisuusliiton työpaikoille tulee laajoja häiriöitä. Lisäksi JHL:n raideliikenteen lakot tuovat pysähdyksiä esimerkiksi metallialan, kemian ja metsäteollisuuden kuljetuksiin. 

Isoista yrityksistä painostustoimien kohteena ovat muun muassa Neste, Outokumpu ja SSAB:n Raahen tehdas. 

Uusi lakkotaktiikka – rahalla hallitusta vastaan 

Aiemmat poliittiset lakot ovat haitanneet ihmisten arkea, kun esimerkiksi päiväkodit ovat olleet kiinni ja töihin ei ole päässyt julkisilla kulkupeleillä. 

Nyt taktiikka on toinen: Satamat kiinni ja kunnon talousvaikutukset isoihin teollisuusyrityksiin. Ajatuksena on, että riittävän kovilla taloudellisilla menetyksillä saadaan yrityspamput ja työnantajat hermostumaan.

Raha puhuu ja samat tahot vaativat pääministeri Petteri Orpoa neuvottelupöytään hakemaan kompromissia pattitilanteeseen ay-liikkeen kanssa. 

Tänään ainakin Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies vakuutti, että yritykset kestävät lakot. 

SAK:n kipukohdat

SAK:lla on hallituksen esityksissä kaksi erityistä kipukohtaa eli paikallinen sopiminen ja rajoitukset tuki- ja poliittisiin lakkoihin. Lisäksi SAK:n naisvaltaiset liitot kavahtavat vientivetoisen palkkamallin kirjaamista lakiin. Pelkona on, että matalapalkka-alat eivät pystyisi vääntämään itselleen korkeampia palkankorotuksia valtakunnansovittelijan toimiston kautta.

Laajat lakot alkavat maanantaina, ellei ennen sitä hallitukselta saada merkkiä neuvottelumahdollisuudesta.

Pääministeri Petteri Orpo on kutsunut työmarkkinaosapuolia Kesärantaan ylihuomenna iltapäivällä. Pääministeri toivoo, että työntekijät ja työnantajat palaavat takaisin neuvottelupöytään sopimaan vientivetoisesta palkkamallista. 

Perjantain tapaamiseen ladataan kovenevia, jopa kohtuuttomia odotuksia. 

Ainakin SAK:ssa toivotaan, että pääministerin virka-asunnon piipusta tupsahtaisi valkoista savua sen merkiksi, että hallitus olisi valmis avaamaan työelämäuudistusten pattitilanteen. Näin pöydälle tulisivat jollain aikataululla myös muut työelämän uudistukset palkkamallin lisäksi.

Tilannetta mutkistaa se, että palkansaajajärjestöt eivät ole keskenään yksimielisiä, mitkä ovat kunkin liiton kannalta pahimmat hallituksen uudistuksista. 

Liikahdukseen ei uskota

Jokainen voi tykönään pohtia uskooko kumpikaan potero-osapuoli mihinkään liikahduksiin Kesärannassa. 

Valitettavasti työmarkkinapolitiikkaan kuuluvat teatraaliset eleet, joissa jokainen esittää osansa ennen varsinaisia toimia.

Juuri nyt mikään ei viittaa siihen, että hallituksessa olisi intoa lähteä peruuttamaan suunnitelmistaan. Ay-liikkeen kanssa katsotaan kortit katkeraan loppuun asti. 

Työministeri Arto Satosen (kok.) mukaan lakot ovat valitettavia ja poliittisille lakoille tarvitaan pelisäännöt. 

Perussuomalaisilta, duunaripuolueelta, saatiin nopeasti paljon rajummat reaktiot. Ne tuskin auttavat tulehtuneessa tilanteessa. Näin eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.)

– Liitot näemmä haluavat lisää leikkauksia. Kansa ei tule tuosta kiittämään. Lait tullaan säätämään huligaaneista välittämättä.

Työnantajajärjestöt ärähtävät tutusti tänään, että kahden viikon lakot vain todistavat tarpeen rajoittaa poliittisia työtaisteluja. Muutoin ne ovat lähinnä keskittyneet rehvastelemaan, miten paljon omia tavoitteita saatiin läpi kesän hallitusneuvotteluissa.

Orpo porukoineen saa hoitaa likaisen työn. 

Lue myös:

    Uusimmat