Eero Heinäluomalle soviteltiin EU-komissaarin paikkaa, mutta paikan valokeilassa saikin Jutta Urpilainen – miltä se tuntui?

8:15
Video: Jutta Urpilaiselle esitettävä salkku selvisi 10. syyskuuta – mihin kansainvälisten kumppanuuksien komissaari keskittyy?

SDP:n konkaripoliitikko Eero Heinäluomaa pidettiin aiemmin vahvana kandidaattina Suomen komissaariehdokkaaksi. Paikan vei kuitenkin puoluetoveri Jutta Urpilainen.

Vielä alkukeväästä moni sovitteli komissaarinsalkkua SDP:n entiselle puheenjohtajalle, nykyiselle europarlamentaarikolle Eero Heinäluomalle.

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) valinta osui eduskuntavaalien jälkeen Jutta Urpilaiseen. 

Kansainvälisten kumppanuuksien komissaariksi, käytännössä etenkin Afrikka-suhteista ja kehitysyhteistyöstä vastaavaksi esitetty Urpilainen oli tänään europarlamentissa kehitysvaliokunnan tentattavana.

– Minulle tämä kehitysyhteistyö on tärkeä asia, ja Afrikan kehitys myös, mutta ei se ehkä ole oman osaamiseni ydintä, Heinäluoma pohdiskeli kuulemisen jälkeen MTV Uutisille.

– Afrikka-tehtäviin pidän ilman muuta Urpilaista osaavampana henkilönä.

"Olin iloinen siitä, että vanha ystäväni pärjäsi"

Heinäluoman mukaan Urpilainen suoriutui tämänpäiväisestä kuulemisestaan erinomaisesti.

Urpilainen onnistui Heinäluoman mielestä päivän kuulemisessa välttämään pahimmat karikot brexit-väittelyistä ja toisaalta tuomaan esiin tasa-arvoa ja uudenlaista ajattelua kehitysyhteistyöstä.

 – Selvää on, että hän tulee saamaan valiokunnan tuen ja sitä kautta koko parlamentin tuen valinnalleen. Ei tuossa keskustelussa ollut yhtäkään poikkipuolista sanaa, Heinäluoma kehui.

– Kun tilaisuuden jälkeen juttelin kollegoiden kanssa, kuului sellainen tyytyväinen hyrinä. Hän voi olla hyvin tyytyväinen tämän päivän esitykseensä.

Heinäluoma ei myöntänyt tunteneensa hinkua Urpilaisen tilanteeseen tentattavana komissaariehdokkaana.

– Ei tullut mieleen, että olisinpa sanonut tuossa noin tai näin, vaan olin iloinen siitä, että vanha ystäväni Jutta Urpilainen pärjäsi niin kuin pärjäsi.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja