Eduskunta kokoontuu poikkeuksellisesti tänään täysistuntoon päättämään ravintolasulun jatkosta

Työministeri Haatainen: Hallitus esittää kolmen viikon jatkoa ravintolasululle 7:13
Katso yllä oleva video: Työministeri Haatainen kertoi aiemmin, että hallitus esittää kolmen viikon jatkoa ravintolasululle.

Eduskunta kokoontuu poikkeuksellisesti tänään sunnuntaina täysistuntoon, jossa käsitellään muun muassa hallituksen esitystä ravintoloiden sulkemisen jatkosta.

Nykyisen ravintolasulun voimassaolo päättyy tähän päivään.

Siksi eduskunnan on tänään ratkaistava asia, jotta sulku voisi jatkua suoraan uudelle kolmen viikon jaksolle ilman välipäiviä.

Hallituksen esityksen mukaan ravintoloiden sulkua jatkettaisiin 18. huhtikuuta saakka.

Samalla säädettäisiin asetuksella ne alueet, joilla ravintolat on pidettävä kiinni asiakkailta.

Pääperiaatteena on, että ravintolat pidettäisiin suljettuina asiakkailta maakunnissa, jotka ovat koronaepidemian leviämis- tai kiihtymisvaiheessa.

Ruoan ulosmyynti olisi edelleen sallittua.

Tänään kello 12 alkavassa täysistunnossa päätetään myös väliaikaisesta muutoksesta tartuntatautilakiin.

Muutoksella täsmennettäisiin kunnan ja aluehallintoviraston mahdollisuutta sulkea asiakkaiden tai osallistujien käyttöön tarkoitettuja tiloja määräajaksi.

Tällaisia tiloja ovat esimerkiksi kuntosalit, kylpylät ja sisäleikkipuistot.

Täysistunnon asialistalla on myös esitys yritysten kustannustuen jatkamisesta.

Kustannustuella pyritään helpottamaan yritysten ahdinkoa koronapandemian aikana. Kustannustuen kolmas hakukierros alkaisi keväällä.

Liikkumisrajoitusten mietintövaliokunta ratkeaa

Täysistunnon aluksi ratkaistaan, mikä eduskunnan valiokunnista laatii mietinnön liikkumisrajoituksia koskevasta hallituksen esityksestä.

Muut valiokunnat antavat mietintövaliokunnalle omat lausuntonsa asiassa.

Perjantain täysistunnossa kokoomuksen Ben Zyskowicz teki kannatetun ehdotuksen, että mietintövaliokunnaksi valittaisiin alun perin kaavaillun hallintovaliokunnan sijaan sosiaali- ja terveysvaliokunta.

Tulevalla pääsiäisviikolla eduskunnalla ei ole täysistuntoja. Valiokunnilla on kuitenkin kokouksia.

Esimerkiksi perustuslakivaliokunta aloittaa liikkumisrajoitusten käsittelyn asiantuntijoiden kuulemisilla heti maanantaina.

Lue myös:

    Uusimmat