Edistyneen teknologian kasvuyritysten rahoitustilanne heikentynyt Suomessa

Edistyneen teknologian kasvuyritysten rahoitustilanne on heikentynyt tänä vuonna, ja niiden keräämä rahoituspotti on pienentynyt merkittävästi aiempaan verrattuna.

Asia ilmenee valtion pääomasijoitusyhtiön Suomen Teollisuussijoituksen eli Tesin julkaisemasta selvityksestä. Selvityksen mukaan kasvuvaiheessa olevat, niin sanotut syväteknologiayritykset keräsivät 42 prosenttia vähemmän rahoitusta vuoden ensimmäisellä puoliskolla viime vuoteen verrattuna.

Myös kansainvälisiä rahoittajia on selvityksen mukaan ollut Suomessa liikkeellä viime vuotta vähemmän.

Elintärkeää alkuvaiheessa

Tesin mukaan rahoitus on erittäin tärkeää korkeaa teknologiaa hyödyntäville yhtiöille varsinkin niiden alkuvaiheessa, koska tuotekehityksen ja tuotantolaitosten rakentaminen on kallista. Korkean teknologian yhtiöt ovat puolestaan Tesin mukaan tärkeitä yhteiskunnan ja talouden edistykselle.

Tesi määrittelee syväteknologiayhtiöksi sellaisen, jonka toiminta on tiede- ja tutkimuslähtöistä, jolla on vahva teknologinen kilpailuetu ja joka toimii hyvin edistyneen teknologian parissa. Tällaisia yhtiöitä on Tesin, Business Finlandin ja Voima Ventures -sijoitusyhtiön yhteisen arvion mukaan Suomessa 281, ja yhtiöt toimivat esimerkiksi tekoälyn, robotiikan, uusien materiaalien ja energia- ja ilmastoteknologian aloilla.

– Rahoituksen löytäminen on kuitenkin tärkeää, sillä tarve esimerkiksi energiantuotantoa, materiaaleja ja teollisuutta uudistaville ratkaisuille ei ole kadonnut mihinkään, Tesin sijoituspäällikkö Tuomas Rekonen sanoo tiedotteessa.

Suuria rahoituskierroksia on Tesin mukaan ollut tänä vuonna aiempaa vähemmän. Määritelmään sopivia yhtiöitä on myös tänä vuonna perustettu aiempaa vähemmän.

Startupit: Rahoituksen puute este kasvulle

Kasvuyhtiöiden rahoitusvaikeuksien taustalla vaikuttaa Venäjän Ukrainaan käynnistämästä hyökkäyssodasta seurannut voimakas inflaatio ja korkotason nousu. Tesin julkaisema raportti menee yksiin myös Suomen startup-yhteisön lokakuussa julkaiseman tilannekatsauksen kanssa, jossa startup-yhtiöt kokivat suurimmaksi kasvun esteeksi rahoituksen puutteen.

Lue myös:

    Uusimmat