STT:n dopingjutussa todistaneet asiantuntijalääkärit olivat osittain erimielisiä siitä, voiko hemoglobiini nousta parinsadan tuntumaan ilman epoa tai verimanipulaatiota.
Liikuntalääketieteen professori Urho Kujala ja Suomen Antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä pitävät sitä äärimmäisen epätodennäköisenä.
Entisen hiihtäjän Jari Räsäsen todistaja, fysiatrian erikoislääkäri Seppo Mahlamäki sen sijaan kertoi kahdesta miehestä, joiden veriarvoihin hän oli tutustunut työssään viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Heidän hemoglobiininsa oli huidellut 190:n kieppeillä ilman, että Mahlamäki olisi epäillyt minkäänlaista manipulaatiota.
Lisäksi Mahlamäki kertoi miehestä, jonka hemoglobiini oli kymmenen vuoden seurannan ajan parinsadan luokkaa.
Kujala ja Seppälä mainitsivat, että korkea hemoglobiini voi johtua myös geneettisistä syistä. Tällainen piirre on hiiihtosuvussa, johon kuuluvat entiset huippuhiihtäjät Eero Mäntyranta ja Pertti Teurajärvi.
"Vuoristoharjoittelu ei nosta huippulukuihin"
Dopingjutussa on kiistaa muun muassa siitä, miten korkealla oleskelu vaikuttaa hemoglobiiniin. Entinen hiihtäjä Harri Kirvesniemi on katsonut oikeudessa, että korkeat arvot voivat johtua myös vuoristo-oloista. Hän tutki asiaa keskeneräisessä pro gradu -tutkielmassaan.
Seppälä arvioi, että oleskelu korkealla voi nostaa 140:n hemoglobiiniarvon 160:een. Kujala puolestaan viittasi ennen epon markkinoille tuloa tehtyyn tutkimukseen, jossa hiihtäjien veroarvot nousivat vuoristoleirillä noin kymmenen pykälää 166:een.
Kujalalla tai Seppälällä ei ollut tietoa, että dopingjutun epäillyt olisivat sekaantuneet kiellettyihin aineisiin. Seppälä kertoi epäilleensä 1990-luvulla hiihtäjien käyttävän epoa.
1980-luvulla arvot maltillisia
Lääkäreitä kuultiin dopingkäräjillä Helsingissä tiistaina. Maanantaina oikeudessa kuultiin Hiihtoliiton ex-lääkäreitä. He kertoivat hiihtäjillä olleen 2000-luvun vaihteessa "tähtitieteellisiä" yli 200 hemoglobiiniarvoja.
Pitkään urheilulääkäriasemalla työskennellyt Kujala esitteli hemoglobiinikeskiarvoja vuosilta 1974-1986. Ne oli otettu yli kahdeltasadalta suomalaiselta maajoukkuetason kestävyysurheilijalta. Miesten keskiarvo oli 149 ja vaihteluväli oli 121-178.
Dopingjutun puinti jatkuu keskiviikkona, jolloin kuullaan puolustuksen todistajia.
Dopingtutkinta: Hiihtosponsori sai outoja yöllisiä puheluita