Don Johnson Big Bandille platinaa

Don Johnson Big Band on rikkonut platinalevyyn oikeuttavan rajan (30 000 kpl) menestysalbumillaan Breaking Daylight. Albumi on ollut nyt 13 perättäistä viikkoa Suomen virallisen listan kärkinelikossa, joista 3 viikkoa korkeimmalla korokkeella. Ensimmäinen single, One MC, One Delay, nousi heti radiolistojen kärkeen ja viihtyi mm. 7 viikkoa Finnish Dance Chartin ykkösenä.

- Kultalevyissäkin oli ihmettelemistä, mutta platinarajan ylittäminen tuntuu jo täysin käsittämättömältä. Alusta loppuun omin käsin tuotettu Breaking Daylight on tavoittanut suuremman yleisön kuin kukaan meistä olisi ikinä voinut kuvitella. Olemme hämmentyneen onnellisia näistä myyntiluvuista, sanoo laulaja Tommy Lindgren.

- Don Johnsonin vuonna 1986 julkaisemaa Heartbeat-levyä on tähän päivään mennessä myyty Suomessa yli 26 000 kappaletta. Se, että 17 vuotta myöhemmin julkaistu oma albumimme ohittaa tämän mestariteoksen ja myy platinaa, saa meidät kaikki mykistymään, jatkaa puhaltaja Pekka Mikkonen.

Lue myös:

    Uusimmat