Don Johnson Big Band on omalla tavallaan ollut suomalaisen hiphopin outo lintu. Bändin rap raikuu englanniksi, ja musiikilliselta ilmaisultaan Don Johnson repeää useampaan suuntaan kuin moni kotimainen virkaveljensä. Don Johnson Big Bandin juuri julkaistu kolmas albumi on nimeltään minimalistisesti Don Johnson Big Band.
Nimensä Don Johnson Big Band sai vuosia sitten vähän kuin vahingossa. Nimettömän yhtyeen piti ilmoittaa treenikämpälle joku nimi. Pari sekuntia myöhemmin Tommy Lindgrenin, Johannes Laihon, Kari Saarilahden ja Pekka Mikkosen yhtye oli Don Johnson Big Band.
Ja on edelleen. Siitäkin huolimatta, että bändi on kertonut uuden levynsä kappaleen Don Johnson Big Band nimessä esiintyvän "big bandin" olevan kyseisen kappaleen kohdalla vielä tavallistakin harhaanjohtavampi.
- Joku voisi määritellä meidän musiikkimme huonoksi jatsiksi. Minä sanoisin, että siinä on poprockia, hiphopia, jatsia ja ehkä jopa vähän klassista, solisti-räppäri Tommy Lindgren sanoo.
Don Johnson Big Bandin musikantit painottavat, että vaikutteiden ottaminen monelta suunnalta vapauttaa vaarasta sortua hartauteen jonkin tietyn tyylisuunnan suhteen.
Kovin harrasta ryhmä ei ole muutenkaan. Älykköbändin mainettaan bändi ei täysin allekirjoita. Keikkabussissa kuulemma lentää aivan yhtä huono läppä kuin muillakin bändeillä. Kuitenkin "enemmän häiritsisi, jos pidettäisiin poikkeuksellisen tyhminä", yhtye mainitsee Rumba-lehden haastattelussa.