Vaalit

Näin äänet jakautuvat – tästä pääset kuntavaalien tulospalveluun!

Vaalitulospalveluun

Demokraatti: Vihreät ja RKP siirtämässä puoluekokouksensa kuntavaalien tieltä

Kuntavaalien siirtäminen huhtikuulta kesäkuulle koronapandemian vuoksi siirtää myös kahden puolueen puoluekokouksia, kertoo Demokraatti. Vihreiden ja RKP:n on ollut tarkoitus pitää puoluekokouksensa 12.–13. kesäkuuta, kun uusi kuntavaalipäivä on 13. kesäkuuta.

Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen kertoo Demokraatille, että puoluekokousta ei pidetä kuntavaalipäivänä.

–  Ajankohtaa en vielä kommentoi. Siihen palataan, kun on valmisteluporukan kanssa ehditty katsomaan kalenteria. Todennäköisesti se siirtyy eteenpäin, Liikanen sanoo.

Vihreiden kokouspaikkakuntana pysyy Joensuu.

RKP:n kokous oli aiottu pitää Turussa. Puoluesihteeri Fredrik Guseffin mukaan se pidetään koronatilanteesta riippuen joko hybridinä tai kokonaan etänä.

–  Kaikella varmuudella tulemme siirtämään puoluekokouksen, luultavasti aikaistetaan sitä jonkin verran, mutta tästä ei ole vielä käyty mitään keskustelua.

Lue myös:

    Uusimmat