Dekkarin synty: Ajatus, jota maalis-huhtikuussa katuu

- - -

Dokumentin tallennusajat kertovat aika paljon: maanantai 0.59, tiistai 2.53, keskiviikko 1.22. 

Viime päivinä tai parempi olisi varmaan sanoa iltoina ja öinä on tullut kirjoitettua paljon. Syy on se, että kahdestoista Takamäki-dekkari pitäisi saada valmiiksi kesän alkuun mennessä. "Suljetuin ovin" -romaanin ensimmäinen työversio on valmis eli kirja on aikataulussa.

Tähän mennessä on kuitenkin tapahtunut paljon.

Uusi kirja alkaa oikeastaan siitä hetkestä, kun edellisen saa ensimmäisen kerran käteensä. Tuolloin tuskastuminen alkaa nimittäin kadota. Suljetuin ovin -kirjan osalta tämä ikävin ja tavallaan rankin käsittelyvaihe on vielä edessä. Sen aikana uudesta kirjasta ei halua edes haaveilla - usein mielessä käy, että tämä saa aivan varmasti olla viimeinen.

Mutta kesän alussa aurinko paistaa ja kirjailija saattaa kuulla lintujenkin laulavan. Sitten se tapahtuu. Se voi olla lehteä lukiessa, televisiota katsoessa tai vaikka autoa ajaessa. Jos sittenkin aloittaisin uuden… Ajatus, jota maalis-huhtikuussa katuu.

Kaikilla kirjailijoille on oma tapansa kirjoittaa. Omani alkaa kirjan teeman kehittämisellä. Se on aihepiiri, jossa juoni liikkuu. Toisinaan se voi olla aika yksinkertainenkin, kuten ensimmäisen Takamäki-dekkarin poliittinen murha. Joissain kirjoissa teema on ollut laajempikin,  esimerkiksi terrorismin ilmentyminen Suomessa tai ongelmat poliisin peitetoiminnassa ja todistajansuojelussa.

Suljetuin ovin -dekkari kiertyy koston ympärille.

Teemaa pohtiessa mieleen tulee usein jotain yksittäisiä kohtauksia, jotka laitan muistiin. Kaikissa vaiheessa tämä ylöskirjaaminen on tärkeää. Ajatuksilla on tapana unohtua, mutta vaikka muutama sana matkapuhelimen muistissa palauttaa idean mieleen. Jos idean muistaa, niin sitä voi jalostaa tai sen voi hylätä, mutta tässä kehittelyvaiheessa niitä pyörii mielessä niin paljon, että pelkkä muisti riitä kaikkiin.

Seuraava vaihe on juonen rakentaminen. Samalla syntyvät kirjan henkilöt. Poliisit dekkareissani ovat tietysti pitkälti samat, joten heidän elämänsä jatkuu. Sen sijaan rikolliset ovat useimmiten uusia ja tällöin heille on luotavat tausta. Miltä he näyttävät? Mikä heille on tärkeintä? Mikä ajaa eteenpäin? Mitä he tavoittelevat?

Juonen rakentamisen kaava on yksinkertainen. Ensin pitkä huokaus ja word-dokumentti auki. Tulevat pitkät illat koneen ääressä käyvät mielessä, mutta innostus aina ylittää tulevan tuskan tunteet.

Kirjoitan dokumenttiin  numerot 1-30. Ne kuvaavat kirjan lukuja. Vähitellen siihen alkaa syntyä tarina. Yleensä juonen kehittely alkaa syyskuussa ja vie pari kuukautta. Dokumentin perään kerään aiheesta taustatietoa, jotta kaikki materiaali on lähellä kirjoitusvaiheessa.

Pyrin siihen, että kuvaan poliisimaailmaa mahdollisimman realistisesti. Itse tarinat ovat tietysti fiktiota. Mutta tällainen realistinen poliisiromaani on siitä hankala laji, että juonen ja tekijöiden motiivien pitää olla uskottavia. Oikean elämän tapahtumat ovat usein kummallisempia, eikä rikoksille aina löydy motiivia.

Realistisissa poliisiromaaneissani lukijat pääsevät kurkistamaan sellaiseen miljööseen, jota he eivät tavallisesti näe. Maailma voi olla aika kylmä paikka. Ensisijaisen tärkeää on kuitenkin se, että kirjat viihdyttävät lukijaa. Rakenteen suunnittelussa syntyy jännitys ja käänteet.

Itse kirjoittamisen aloitan vasta kun juoni on valmis. Tiedän siis tarinan kulun pääpiirteittäin. Kirjoitus kestää myös pari-kolme kuukautta. Näin kävi myös Suljetuin ovin -dekkarissa, jonka ensimmäisen lauseen kirjoitin joulukuun alussa. Toisinaan työ voi edetä rivakasti, mutta väliin saattaa tulla kahdenkin viikon taukoja, jos rikosuutisointi pitää kiireisenä.

Poikkeuksetta juoni elää jonkin verran tässä kirjoitusvaiheessa. Uusia käänteitä syntyy, mutta päälinja on pakko pitää. Muuten tarina hajoaa.

Viimeinen ja oikeastaan raskain vaihe on käsittely, joka uuden kirjan kanssa on juuri alkamassa. Se vienee kuukauden verran.

Nyt ensimmäinen kappale uudessa kirjassa kuuluun näin: "Asianajaja Nea Lind vilkaisi kollegaansa. Nelikymppinen mies oli oikeustalotuttu. He tervehtivät kahvilassa kuten asianajajat yleensä, mutta eivät olleet istuneet samassa pöydässä. Risto Niemellä oli silmälasit, lyhyet tummat hiukset ja harmaa puku."

Suoraan sanoen en ole kovin tyytyväinen siihen.

Tarkoitus on viedä lukija raiskausjutun oikeuskäsittelyyn suljettujen ovien taakse. Nykyinen aloitus on aika pliisu. Niinpä on selvää, että se tulee muuttumaan. Miten? Palataan siihen myöhemmin.