D Teamin puolustuksessa liihottaa outolintu

Suomen Jääkiekkoliitto 2009
Julkaistu 08.11.2010 20:26(Päivitetty 08.11.2010 20:35)

D Teamin Yohann Auvitu on harvinaisuus suomalaisissa kiekkokaukaloissa.

Mont Blancin juurelta Jyväskylään 2008 tullut 21-vuotilainen ranskalainen lähti kauas pohjoiseen hakemaan oppia jääkiekosta.

- Jääkiekko on täällä enemmän ammattimaista. Se on täällä ykköslaji, Ranskassa vasta numero kymmenen. Kaikki on erilaista. Nuoret pelaajat ovat täällä paljon valmiimpia kuin Ranskassa, Auvitu kuvaili MTV3:lle eroa kotimaahansa.

- Ensimmäinen vuosi oli aika hankala, kun piti totutella suomalaiseen elämäntapaan, joka on täysin erilainen ranskalaiseen verrattuna. Ajan kanssa siihen tottui ja nyt nautin siitä, kansainvälistä kauppaa Jyväskylässä opiskeleva Auvitu hymyili.

Opintien käyminen on kannattanut, sillä 17-vuotiaana Ranskan pääsarjassa debytoinut puolustaja on raivannut tiensä vajaassa kolmessa kaudessa JYPin A-junioreiden ja D Teamin kautta aina SM-liigajäille asti. Kaikkien aikojen toisena ranskalaisena SM-liigassa pelannut Auvitu on ollut JYPin ryhmässä kuluvalla kaudella kuudessa ottelussa.

Ranskalaisen valinta lähteä kasvamaan Mestikseen ei ole aivan ennenkuulumaton. Esimerkiksi viime kaudella Heinolan Kiekon maalilla pelannut norjalainen Andre Lysenstöen nousi maansa joukkueeseen keväällä Vancouverin olympiaturnaukseen.

Auvitu on malliesimerkki JYPin ja D Teamin toimivasta pelaajavaihdosta. Käynnissä olevalla kaudella jo kymmenen pelaajaa on esiintynyt kummankin joukkueen paidassa. Rosterin eläminen ei ole haitannut, sillä JYP johtaa SM-liigaa ja D Team roikkuu Mestis-kärki Jukurien paidanliepeessä.

Niin, kuka olikaan se ensimmäinen ranskalainen liigajäillä? Vastaus on Yorick Treille, joka pelasi HIFK:ssa viidessä ottelussa kaudella 2002-03.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko