Citycon ostaa Espoon Ison Omenan jättisummalla

Kiinteistösijoitusyhtiö Citycon toivoo kaupan avulla vahvistavansa markkina-asemaansa pääkaupunkiseudulla. Yhtiön omistuksessa on jo kahdeksan kauppakeskusta.

Suurten kauppakeskusten siirtyminen kiinteistösijoittajien omistukseen on saanut jatkoa, kun kiinteistöyhtiö Citycon osti espoolaisen kauppakeskus Ison Omenan.

Kauppahinta on suurimpia koskaan Suomessa maksettuja. Citycon pulittaa brittiläisen Doughty Hansonin rahastoille 329 miljoonaa euroa.

Kampin kauppakeskus Helsingissä vaihtoi viime vuonna omistajaa 345 miljoonalla eurolla. Helsinkiläisen Itäkeskuksen myynti 317 miljoonalla eurolla vuonna 2002 oli pitkään Suomen suurin yksittäinen kiinteistökauppa.

Cityconin toimitusjohtajan Petri Olkinuoran mukaan Ison Omenan osto on strateginen investointi "ykkösluokan" kauppakeskukseen pääkaupunkiseudun vauraassa länsiosassa.

Hän lupasi, että Citycon kehittää ja laajentaa Isoa Omenaa pitkän tähtäimen omistajana.

- Kauppakeskus on sijainniltaan strategisesti loistava sekä nyt että tulevaisuudessa, Olkinuora perusteli kauppaa.

Tuotot houkuttelevat sijoittajia

Citycon arvioi, että Matinkylässä Länsiväylän varrella sijaitsevan Ison Omenan merkitys kasvaa tulevaisuudessa, kun Espooseen rakennettavan metron pysäkki tulee kauppakeskuksen viereen.

Vuonna 2001 valmistunut Iso Omena on Suomen viidenneksi suurin uudenaikainen kauppakeskus. Cityconin salkussa se on suurin. Vuokrattavaa pinta-alaa on yhteensä yli 61 000 neliömetriä.

Isossa Omenassa toimii 120 kauppaa ja ravintolaa sekä elokuvateatteri. Myynti oli viime vuonna 195 miljoonaa euroa ja kävijämäärä 8,4 miljoonaa ihmistä.

Ui vastavirtaan

Kauppakeskukset ovat vaihtaneet viime vuosina omistajaa kuin liukuhihnalta. Esimerkiksi Cityconilla on Iso Omena -kaupan jälkeen 32 kauppakeskusta Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Liettuassa.

Vilkkaiden omistajavaihdosten myötä ulkomaiset kiinteistösijoittajat ovat rantautuneet voimalla Suomeen. Ison Omenan kauppa ui vastavirtaan, kun ostaja on kotimainen kiinteistösijoitusyhtiö ja myyjä ulkomainen.

Kampin kauppakeskus meni Pontokselta ja SRV:ltä brittiläisille Boultbeelle ja Royal Bank of Scotlandille. Kotimainen Sponda myi Itäkeskuksen hollantilaiselle Wereldhavelle.

Doughty Hanson osti Ison Omenan vuonna 2004 eläkeyhtiö Ilmariselta. Doughty Hansonin ja Ilmarisen kaupassa liikkui rahaa peräti 350 miljoonaa euroa, mutta se sisälsi Ison Omenan lisäksi muun muassa Kluuvin ja Megahertsin kiinteistöt.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat