Christina Brendenin koti tasapainoilee maanvyörymän reunalla Norjassa – autotalli on jo mennyttä: ” Meidän on vain ristittävä sormemme”
Norjassa sattunut tuhoisa maanvyöry on jättänyt monet ilman kotia. Tämänhetkisten tietojen mukaan yksi ihminen on loukkaantunut vakavasti ja ainakin yhdeksän muuta lievemmin.
Norjassa on evakuoitu kaikkiaan jo noin 700 ihmistä tuhoisan maanvyöryn seurauksena. Vyöryn alle jääneiden tai sen uhkaamien talojen asukkaita on sijoitettu tilapäisesti muun muassa paikalliselle kaupungintalolle ja hotelleihin.
Maanvyöry sattui Gjerdrumin Askissa, muutaman kymmenen kilometrin päässä Oslosta, aamuyöllä paikallista aikaa.
Kotinsa saattaa joutua hyvästelemään muun muassa Christina Brenden, jonka koti on ajautunut vyörymän reunalle. Brenden tilanteesta uutisoi Norjan yleisradioyhtiö NRK.
Brendenin perhe sai tiedon maanvyörystä aamulla puhelimitse, sillä perhe ei ollut kotona, vaan mökillä.
– Asumme kahden naapurin kanssa aivan maanvyörymän vieressä. Valitettavasti heidän talonsa ovat kokonaan poissa, Brenden kommentoi NRK:lle.
Brendenin perheen terassi ja autotalli ovat kadonneet tontilta. Myös perheen auto on kadonnut.
Christina Brendenin mukaan perhe on yrittänyt ottaa yhteyttä naapureihinsa. Kaikkia he eivät ole tavoittaneet.
– Meidän on vain ristittävä sormemme, että he ovat elossa.
Paikallisten medioiden mukaan 12 henkilöä on yhä kateissa.
Uusimmat
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:37
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
Lataa lisää