CHL-lohkoissa huipennus jäljellä: HIFK:lla ruotsalaisuhka, Kärpät ja Tappara vetureina

Mikä on suomalaisseurojen asema CHL:ssä? Asiantuntijat vastaavat 2:38

Jääkiekon CHL:n pudotuspelipaikoista taistelee vielä neljä suomalaisjoukkuetta, kun alkulohkovaihetta on jäljellä kahden kierroksen verran.

Pääkuvan video: C Moren studiossa keskusteltiin sunnuntaina CHL:n voimasuhteista ja suomalaisseurojen asemasta eurokilpailussa.

CHL:n viisi suomalaisjoukkuetta voi jakaa tässä vaiheessa kilpailua kolmeen kastiin: TPS on jo pullahtanut ulos pudotuspeleistä, HIFK:n jatkopaikka on kiven alla ja Kärppien, Tapparan sekä JYPin playoff-paikat näyttävät todennäköisiltä. 

Lohkovaihe pelataan loppuun 9.-10. ja 16.-17. lokakuuta.

Alla CHL:n suomalaisjoukkueiden jatkonäkymät lohko lohkolta. Selvityksen alla lohkojen sarjataulukot kokonaisuudessaan.

TPS jo ulkona

Turkulaisryhmän eurotaival jää tämän kauden osalta kuuteen otteluun. Se varmistui sunnuntaina, kun Red Bull München voitti Yunost Minskin 3-0 ja varmisti samalla jatkopaikkansa B-lohkossa. TPS on napsinut neljästä ottelusta vain kolme pistettä maalieron ollessa 11-18.

TPS voi siis kääntää katseensa täysin kotoiseen SM-liigaan.

Nichlas Hardtin osuma ratkaisi voiton Malmölle 0:46

HIFK:lla iso vuori kiivettävänä

HIFK on C-lohkossa kolmantena tasapisteissä (7) Kai Suikkasen valmentaja Bolzanon kanssa. Bolzanolla on vahva etu HIFK:hon nähden, sillä se voitti joukkueiden molemmat kohtaamiset ja menee edelle, jos seurat päätyvät tasapisteisiin.

Bolzano kohtaa vielä kahdesti lohkojumbo Tychyn, kun HIFK mittelee ruotsalaisjätti Skellefteån kanssa. Skellefteålla on kasassa 10 pistettä. HIFK:n pitäisi siis kerätä enemmän pisteitä kuin Bolzano tai lyödä Skellefteå kahdesti.

HIFK-luotsi Selin ripitti pelaajiaan –"Töihin, lopettakaa haahuilu!" 0:36

Tapparan jatkopaikka sinettiä vailla

Tamperelaisryhmä porskuttaa E-lohkon kärjessä sunnuntaisen 3-2-jatkoaikavoiton jälkeen. Tapparan tilanne näyttää erittäin hyvältä, sillä jatkopaikka varmistuu pisteellä kahdesta Djurgården-ottelusta. Nykyiset yhdeksän pinnaakin riittävät, jos Trinec kokee pistemenetyksiä.

Kemiläinen karkaa tekemään voittomaalin jatkoajalla 1:14

Kärpätkin vahvassa vireessä

Sunnuntaina CHL-kauden avaustappionsa kokeneella Kärpillä on F-lohkossa käytännössä sama tilanne kuin Tapparalla. Se kohtaa vielä Mountfieldin kahdesti ja pistekin varmistaisi jatkopaikan. Toisaalta se ei tarvitse jatkopaikkaan pistettäkään, jos Rouen jättää Nürnbergin kahdessa ottelussa ilman pinnoja.

Kärpät karkumatkalle Kukkosen osumalla 1:01

JYPillä tärkeä etu

H-lohkossa tilanne on mielenkiintoinen. Vaisun Banska Bystrican vielä kahdesti kohtaava HC Pilsen (9 pistettä) on menossa jatkoon, toisesta paikasta taistelevat JYP ja Lugano. JYPillä on kasassa kuusi pistettä Luganon kolmea vastaan, joten hurrikaanipaidoille riittää kaksi pinnaa keskinäisistä kohtaamisista – sillä ehdolla, ettei Pilsen sula täysin Banska-otteluissa. Yhdellä suoralla voitolla JYP on varmasti jatkossa. 

JYP-hyökkääjä törkeän taklauksen kohteena 2:12

Lue myös:

    Uusimmat