Ainakin 13 ihmistä kuollut ja liki 50 000 hehtaaria metsää tuhoutunut – tappavat metsäpalot riehuvat Chilessä

Ainakin 13 ihmistä kuollut ja liki 50 000 hehtaaria metsää tuhoutunut – tappavat metsäpalot riehuvat Chilessä 1:07
Katso, kuinka pelastustyöntekijät työskentelevät riehuvien maastopalojen keskellä.

Ainakin 13 ihmistä on saanut surmansa helleaallon aiheuttamissa metsäpaloissa Chilessä Etelä-Amerikassa.

Maata on pahimmillaan kärventänyt yli 40 asteen helle. Yli sata kotia on kärsinyt paloista, ja ainakin 47 000 hehtaaria metsää on tuhoutunut. Palot ovat riehuneet maassa keskiviikosta alkaen.

Tulipalojen riivaamille Nublen ja Biobion alueille, noin 600 kilometriä etelään Chilen pääkaupungista Santiagosta, on julistettu hätätila. Lisäksi paloja on havaittu myös Maulen ja La Araucanian alueilla.

Yli kahdestasadasta palosta vain reilut viisikymmentä on saatu hallintaan. Paloja on sammuttamassa 2 300 ihmistä, ja lisäksi pelastushenkilöstöllä on käytössä 75 lentokonetta.

Chilessä oli vuonna 2017 vastaavanlaisia metsäpaloja, joiden seurauksena kuoli 11 ihmistä. Lisäksi tuolloin tuhoutui 1 500 kotia.

Lue myös:

    Uusimmat