Cernin tutkimuskeskuksen pihalla kuvattiin uskonnollinen riitti – epäillään tiedemiesten pilaksi

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cern on aloittanut tutkinnan netissä levinneestä videosta, jossa tutkimuskeskuksen pihalla suoritetaan jonkinlaista uskonnollista riittiä. Kyseessä uskotaan olevan tiedemiesten pila.

Netissä kiertäneellä videolla näkyy useita mustiin huppuihin ja kaapuihin sonnustautuneita henkilöitä kokoontuneena tutkimuskeskuksen pihalle. Tiedemiesten pilaksi epäillyssä riitissä nainen uhrataan "puukottamalla" hänet.

– Video kuvattiin alueellamme kysymättä siihen lupaa, Cernin tiedottaja kertoi uutistoimisto AFP:lle sähköpostitse.

– Cern ei hyväksy tämän kaltaista parodiaa, joka saattaa antaa väärän kuvan tekemästämme tieteellisestä tutkimuksesta.

Video on herättänyt myös huolen tutkimuslaitoksen alueen turvallisuustasosta. Tiedottajan mukaan alueelle pääsemiseksi tarvitsee Cernin kulkuluvan, minkä vuoksi pilailijoilla epäillään olleen hallussaan kulkuun oikeuttavat kortit.

– Cernissä käy vuosittain tuhansia tutkijoita eri puolilta maailmaa, ja joskus jotkut heistä menevät huumorissaan hieman liian pitkälle, kuten tämä esimerkki osoittaa.

Tiedottaja ei kuitenkaan suostunut kommentoimaan pilailijoiden epäiltyjä henkilöllisyyksiä. Cern on ollut tapauksesta yhteydessä poliisiin.

Sveitsin Genevessä sijaitseva Cernin tutkimuskeskus tunnetaan erityisesti maailman suurimmasta hiukkaskiihdyttimestään.

Lue myös:

    Uusimmat