Valmistusvuosi 1920-1922. Ohjaus Buster Keaton, Eddio Cline & Mai St. Clair. Tuotanto Blackhawk Library/FS-Film Kuvaformaatti 4:3, ääni mono. Kesto 85 min.
Buster Keaton oli yksi mykän kauden kolmesta mestarikoomikosta Charles Chaplinin ja Harold Lloydin ohella. Keatonin menestys oli näistä kolmesta lyhyin, vajaa kymmenen vuotta. Toisin kuin Chaplin ja Lloyd, hänen uransa ei kestänyt äänielokuvan tuloa, vaan hän joutui näyttelemään pikkurooleissa ja stuntmiehenä. Vuonna 1952 Chaplin antoi Keatonille roolin elokuvassaan Parrasvalot, jolloin nämä kaksi neroa kohtasivat ainoan kerran valkokankaalla.
Keaton teki vuosina 1920-1922 parikymmentä lyhytkomediaa ennen siirtymistään pitempiin elokuviin. FS-Filmin julkaiseman sarjan ykkösosassa näitä lyhytkomedioita on neljä.
Ensimmäisessä "Viikko rakennusmiehenä" elokuvassa vasta-avioitunut Keaton yrittää rakentaa Ikea-tyyppistä "kokoa itse viikossa" omakotitaloa erikoisin seurauksin. Elokuvassa "Seppä" apupojaksi päässyt Keaton auttaa hevosta valitsemaan itselleen sopivimmat hepankengät, tuhoaa auton yrittäessään korjata toista ja demoaa hevosen selkään suunniteltua iskunvaimenninta. Kolmannessa elokuvassa "The balloonatic" Keaton lähtee luontoon survival-retkelle tyttöystävänsä kanssa. Elokuvista tunnetuin, "Poliisit" kertoo miehestä, joka tyttöystäväänsä mielistellessään saa koko kaupungin sekaisin ja kaikki poliisit peräänsä.
Buster Keatonin komedia ei ole niin tunteisiin vetoavaa kuin Chaplinin tai yhtä vauhdikasta kuin Harold Lloydin. Keatonin komiikassa kiehtoo hänen taitonsa pysyä naama peruslukemilla maailman kaatuessa ympärillä, sekä hänen epätavalliset keinonsa selviytyä tavallisista tilanteista. Hyvänä esimerkkinä on Poliisit-elokuvan kohtaus, jossa Keatonin laittaa tottelemattomalle hevoselle kuulokkeet korville ja jakaa ohjauskäskynsä puhelimen välityksellä.
Levylle kerätyt videot ovat mykkäelokuvien ns. Public domain -kopioita, jotka ovat ties kuinka monen kopion päässä alkuperäisistä negatiiveista. Tästä johtuen elokuvien kuvanlaatu vaihtelee siedettävästä sietämättömään. Kopiot ovat suhruisia, haaleita ja monin paikoin niin epätarkkoja, että katsoja ei saa kunnolla selvää, mitä elokuvassa tapahtuu. Myös levyn valikot ovat amatöörimäisen kalseita ja ainoana ekstrana levyllä oleva historiikki on kirjoitettu niin pienellä präntillä, että sitä on tuskallista lukea televisioruudusta.
Buster Keaton on aina jäänyt Chaplinin varjoon, joten on sääli, että tälläkään kertaa hänen elokuvansa eivät saa ansaitsemaansa käsittelyä.
teksti: Mikko Suhonen