Bussin alle jäänyt 10-vuotias tyttö on yhä tehohoidossa – poliisi on kuullut kuskia, järkyttävästä turmasta kaivataan lisää havaintoja

Polkupyörällä liikkunut 10-vuotias tyttö ja linja-auto kolaroivat Tampereen Pispalassa viime viikon tiistaina, eli 13. elokuuta. Traaginen törmäys tapahtui kello 17.50 aikaan Pispalan valtatie 26 kohdalla.

Linja-auto tuli Tampereen keskustan suunnasta Epilän suuntaan, kun se törmäsi suojatien kohdalla pyörällä liikkeellä olleeseen tyttöön. Tyttö loukkaantui vakavasti ja hänet vietiin sairaalaan, missä hän on edelleen hoidettavana.

– Hänen vammansa ovat vakavat ja hän on edelleen tehohoidossa, rikoskomisario Juha Myllymäki Sisä-Suomen poliisista kertoo.

Kuljettaja kertoi oman näkemyksensä

Poliisi on tänään kuullut bussin kuljettajaa.

– Hän on kertonut oman näkemyksensä tapahtumien kulusta. En voi vielä yksityiskohtaisesti kertoa sitä, miten törmäys meidän tietojemme mukaan tapahtui, koska haluaisimme silminnäkijöiltä lisää havaintoja, Myllymäki sanoo.

Poliisi pyytää silminnäkijöitä ilmoittamaan havainnoistaan numeroon 0800-90022 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi.

Polkupyörällä liikkeellä ollut tyttö osui bussin oikeaan etukulmaan. Poliisi on kuullut myös linja-autossa istuneita matkustajia heidän havainnoistaan.

– Matkustajien havainnot tulevat korkealta autosta, joten olisi hyvä saada myös kadulla liikkuneiden havaintoja, jotta saisimme tarkemman tilannekuvauksen itse tapahtumasta.

Ylinopeutta ei epäillä

Törmäys tapahtui suoralla tieosuudella Tampereen Pispalassa. Näkyvyys oli hyvä.

Tapahtumapaikalla on 50 km/h nopeusrajoitus eikä poliisi epäile, että bussin kuljettaja olisi ajanut ylinopeutta.

Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena. Rikosnimikkeet saattavat vielä muuttua tutkinnan edetessä.

Lue myös:

    Uusimmat