Mainos

Bussi ja pieni polkupyöräilijä kolaroivat suojatiellä Tampereella – 10-vuotias sairaalassa vakavasti loukkaantuneena jo lähes viikon

Pyörällä liikkunut 10-vuotias tyttö ja linja-auto kolaroivat Tampereen Pispalassa. Onnettomuus tapahtui viime viikon tiistaina, ja lapsi on sen johdosta edelleen sairaalahoidossa.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Myllymäki kertoo, että lapsi loukkaantui tilanteessa vakavasti.

Onnettomuus sattui Pispalan valtatie 26:n kohdalla hieman ennen kello kuutta tiistai-iltana.

– Linja-auto on ajanut keskustan suunnasta kohti Epilän kaupunginosaa. Tässä tilanteessa tyttö on ilmestynyt linja-auton eteen ja joutunut sen töytäisemäksi, Myllymäki kertoo.

Onnettomuus sattui suojatiealueella. Paikalla on kaksi ajorataa, yksi molempiin suuntiin. Suojatien kohdalla tietä jakaa keskikoroke.

– On toistaiseksi epäselvää, mistä tyttö oli tähän tullut, Myllymäki sanoo.

"Tilanne on vähän auki"

Poliisi tutkii tapausta, mutta toistaiseksi kaikkia tapaukseen liittyviä henkilöitä ei ole ehditty kuulemaan.

Muun muassa linja-autoa kuljettanut henkilö on puhuttamatta.

– Kovin yksityiskohtaisesti en pysty asiasta kertomaan, koska kuulemiset ovat kesken. Tilanne on vähän auki siltä osin, mitä havaintoja kullakin on. Mahdolliset rikosnimikkeet tarkentuvat myöhemmin.

Poliisilla on Myllymäen mukaan mahdollisia todistajia tapaukseen liittyen. 

Poliisi ei ole tiedottanut tapauksesta. 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja