Mainos

Bussi rysäytti puuta päin Turussa, matkustajille ruhjeita kasvoihin

Turussa paikallisbussi on ajanut puuta päin kääntyessään risteyksessä, ja kaksi matkustajaa sai ruhjeita kasvoihinsa, pelastuslaitos kertoo.  

Bussissa oli yhteensä viisi nuorta naismatkustajaa. Ruhjeita saaneet toimitettiin päivystykseen. Kolme muuta matkustajaa loukkaantuivat pelastuslaitoksen mukaan lievästi. Heidät tarkastettiin onnettomuuspaikalla, mutta he pääsivät lähtemään kotiin. Kuljettaja ei loukkaantunut.  

Onnettomuus sattui, kun bussi kääntyi Niitunniskantieltä vasemmalle Vanhalle Kuninkojantielle kello yhdeksän aikoihin illalla.  

Bussin vauhti ei ollut pelastuslaitoksen mukaan kovin suuri, mutta tie oli peilijäässä. Linjaa 300 ajanut bussi hinattiin pois paikalta ja liikenne oli poikki vajaan tunnin.  

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.