Buffett teki kaikkien aikojen lahjoituksen

Amerikkalainen sijoittaja Warren Buffet lahjoittaa hyväntekeväisyyteen yli 80 prosenttia omaisuudestaan.

Maailman toiseksi rikkain ihminen, amerikkalainen sijoittaja Warren Buffett on tehnyt Yhdysvaltain ja todennäköisesti koko maailman suurimman lahjoituksen hyväntekeväisyyteen. Lahjoitusten arvo on noin 30 miljardia euroa, mikä on yli 80 prosenttia Buffettin omaisuudesta.

Leijonanosa lahjoituksista menee Bill Gatesin ja hänen puolisonsa Melindan säätiölle, joka saa 24 miljardia euroa. Gates, joka on maailman rikkain ihminen, ilmoitti hiljattain keskittyvänsä hyväntekeväisyyteen ja luopuvansa asteittain perustamansa ohjelmistoyhtiö Microsoftin päivittäisestä johtamisesta.

Omahan oraakkelina tunnettu Buffett, 75, ja Gates, 50, ovat tehneet jo aiemmin yhteistyötä liike-elämässä.

Gatesien säätiö tukee muun muassa malarian ja tuberkuloosin vastaista taistelua kehitysmaissa. Listalla on myös lahjoituksia koulutukseen ja kirjastoille.

Buffett maksaa lahjoituksensa omistamansa Berkshire Hathaway -sijoitusyhtiön osakkeilla. Hän kertoi lahjoituksestaan sunnuntai-iltana Suomen aikaa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat