Brysselin lentokenttä avautui "symbolisilla lennoilla"

Brysselin lentokenttä avautui uudelleen osittain 0:37

Brysselin lentokenttä on avattu tänään osittain. Kentältä lähtee kolme symbolisiksi kuvailtua matkustajalentoa Ateenaan, Torinoon ja Faroon.

Lento Faroon lähti matkaan noin klo 15 Suomen aikaa.

Brysselin lentokentän virallisella Twitter-tilillä julkaistiin hetkeä ennen lähtöä valokuva, jossa kentän pelastusajoneuvot tervehtivät lähtevää lentokonetta. Valokuvalla haluttiin toivottaa matkustajat jälleen tervetulleiksi kentälle.  

Kenttä on ollut suljettuna puolitoista viikkoa terrori-iskun takia. Iskuissa lentokentälle ja metroon kuoli 32 ihmistä.

Finnair ei lennä tänään Brysseliin. Yhtiö kertoi Twitterissä, että lennot on peruttu ainakin huomiseen saakka.

Nyt matkustajille tehdään lisäturvallisuustarkastuksia. Poliisi oli aiemmin uhannut lakolla, jos uusia, entistä tiukempia tarkastuksia ei oteta käyttöön. Matkustajia on pyydetty saapumaan kentälle kolme tuntia ennen lennon lähtöaikaa.

Turvatoimet tiukkenevat 

Yksi suurimmista muutoksista on se, että väliaikaiseen lähtöaulaan päästetään vain matkustajat ja heidän ennalta tarkastetut matkatavaransa. Ensimmäisen tarkistuksen läpäistyään matkustajat kulkevat vielä tavallisten turvatarkastusten kautta. 

Toistaiseksi lentokentälle pääsee vain autolla. Myös autoja tarkastetaan, ja lentokentän alueella on ylimääräisiä poliiseja ja sotilaita.

Suljetulla Zaventemin lentokentällä asioivat ajoneuvot tarkastetaan 0:55

Lähtevien lentojen määrä nousee lähipäivinä. Siitä huolimatta kenttä toimii noin viidenneksellä kapasiteetistaan.

Lentokentän toimitusjohtajan Arnaud Feistin mukaan lähtöhallin jälleenrakennus kestää kuukausia. Hän arvelee, että toiminta palautuu normaaliksi kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa.

Isku osui myös talouteen 

Lentokentän sulkeminen oli isku maan matkailualalle. Lentokenttä ei ole julkaissut lukuja sulkemisen aiheuttamista talousvaikutuksista, mutta lentoyhtiö Brussels Airlines on kertonut menettävänsä päivittäin viisi miljoonaa euroa. 

Lentokentällä toimii noin 260 yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 20 000 ihmistä.

Brysselin hotellijärjestön mukaan kaupungin hotellivaraukset ovat pudonneet puoleen maaliskuun iskujen jälkeen.

Brysselin turismi kärsi jo ennestään Pariisin marraskuisten iskujen vuoksi. Useilla Pariisin hyökkääjillä oli yhteyksiä Brysseliin, ja kaupungissa pelättiin iskua välittömästi Pariisin iskujen jälkeen. 

Lue myös:

    Uusimmat