Britannian suurimman perheen äiti, 45, synnytti koronakriisin keskellä lapsen numero 22: "Oudoin synnytys tähän mennessä"
Britannian suurimman perheen pääluku kasvoi entisestään, kun 45-vuotias Sue Radford synnytti 22. lapsensa. Iloisista uutisista kertoo muiden muassa The Sun.
Syksyllä Radfordin suurperhe kertoi, että 45-vuotias Sue ja 48-vuotias Noel odottavat 22. lastaan. Nyt tyttölapsi on toivotettu tervetulleeksi maailmaan koronakriisin keskellä.
Vanhemmat eivät ole vielä valinneet nimeä pienokaiselleen, joka on heidän 11. tyttärensä.
”Oudoin synnytys tähän mennessä”
Synnytys kesti kymmenen tuntia. Sue kertoo The Sunille, että hän pelkäsi synnytystä koronaepidemian vuoksi. Perhe oli ollut eristyksissä kotonaan ja sairaalaan lähteminen tuntui väärältä.
– Pelkäsin enemmän kuin ikinä mennä sairaalaan viruksen vuoksi, hän sanoo.
Suen huolia ei vähentänyt se, että hän joutui selviämään tällä kertaa yksin, kun Noelin ei annettu jäädä sairaalaan vaimonsa tueksi. Myös Suomessa HUS on rajannut merkittävästi isien ja muiden tukihenkilöiden osallistumista synnytykseen.
– Se oli oudoin synnytys tähän mennessä, mutta loppujen lopuksi sanoisin, että se oli yksi parhaista kokemuksistani, Sue sanoo.
Uusi täti lapsenlapsille
Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
22 lapsen äiti on ollut elämästään 800 viikkoa raskaana. Suen mukaan nyt syntynyt vauva on hänen viimeisensä, mutta niin hän on todennut aiemminkin.
Sue ja Noel saivat esikoisensa, kun Sue oli vasta 14-vuotias. Nyt poika on jo 30-vuotias ja kahden lapsen isä. Myös Suen ja Noelin 26-vuotiaalla tyttärellä on kolme lasta. Isovanhemmat siis saivat lapsenlapsilleen uuden tädin.
Lähteet: The Sun, Daily Mail, The Radford family/Facebook
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää