"Britannian Josef Frizl" uhkasi tyttäriään lapsien huostaanotolla

Britanniassa isänsä raiskaamaksi vuosikausia joutuneet tyttäret ovat kertoneet karmaisevan tarinansa The Sun -lehdelle. "Britannian Josef Frizliksi" nimetty insesti-isä raiskasi tyttäriään yli 35 vuoden ja siitti heille kaikkiaan yhdeksän lasta.

Toinen tyttäristä kertoo The Sun -lehden haastattelussa, että isä oli uhannut sosiaaliviranomaisten ottavan tytärten lapset huostaan, mikäli nämä koskaan tekisivät ilmoituksen insestistä.

- Rakastamme lapsiamme enemmän kuin mitään maailmassa. Kun tulin vanhemmaksi, isä uhkasi meidän menettävän lapsemme. Olin liian peloissani kertoakseni asiasta kenellekään. Sitä paitsi ajattelin, ettei kukaan kuitenkaan uskoisi, tytär sanoo.

Virallisten tutkintapöytäkirjojen mukaan tyttäret joutuivat isänsä raiskaamiksi ainakin tuhat kertaa.

- Hän alkoi kosketella minua, kun olin viiden vanha. Sitä jatkui vuosien ajan, mutta en tiennyt, että hän teki myös siskolleni samoin, uhri sanoo.

Isä tuomittiin elinkautiseen vuoden 2008 marraskuussa.

Britannian lastensuojeluviranomaiset ovat joutuneet jyrkän arvostelun kohteeksi tragedian vuoksi. Toissapäivänä Lincolnshiren ja Sheffieldin lastensuojeluviranomaiset esittivät perheelle julkisen anteeksipyynnön, koska he eivät olleet puuttuneet tilanteeseen.

Tutkintaraporttien mukaan jotkut lastensuojeluviranomaiset olivat tietoisia perheessä tapahtuvasta seksuaalisesta väkivallasta, mutta eivät uskaltaneet puuttua siihen, koska pelkäsivät väkivaltaista isää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat