Mainos

Britannian EU-eroa lykättiin lokakuun loppuun – jatkoaika on kompromissin tulos

9:15
EU-johtajat kokoontuivat huippukokoukseen brexitin vuoksi.

Britannian EU-erolle myönnettiin lykkäystä lokakuun loppuun aamuyölle venyneessä huippukokouksessa Brysselissä. Pidennys on joustava eli Britannia voi lähteä jo aikaisemmin, jos se on saanut hyväksyttyä erosopimuksen.

Britannialla on näin kuusi kuukautta lisää aikaa etsiä ratkaisua maan EU-eroon. Eropäivänä juhlitaan sattumoisin Halloweenia, mikä herätti hilpeyttä kokouksen kulisseissa.

Päätös syntyi varhain aamuyöllä EU-johtajien kuunneltua ensin Theresa Mayta noin tunnin ajan ja keskusteltua keskenään muutaman tunnin.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan EU-johtajat tulivat vakuuttuneiksi siitä, että brittipuolueet yrittävät tosissaan päästä sopuun, jotta erosopimus saataisiin vahvistettua.

–  Mutta emme tulleet vakuuttuneiksi siitä, että se voisi tapahtua kesäkuun loppuun mennessä. Siksi lisäaikaa annettiin enemmän kuin he pyysivät, Sipilä kertoi kokouksen jälkeen.

Britannia oli alun perin pyytänyt lisäaikaa vain kesäkuun loppuun.

Ratkaisun syntyminen on helpotus, sillä Britannian oli tarkoitus jättää unioni perjantaina. Ero olisi tapahtunut hallitsemattomasti, koska Britannian parlamentti ei ole hyväksynyt erosopimusta. Sopimus on torjuttu Britannian parlamentissa kolme kertaa selvin luvuin.

Ranskan tiukka linja ajoi kompromissiin

Lokakuun loppuun asti ulottuva jatkoaika on kompromissin tulos. Kompromissi oli pakko löytää, sillä päätökset huippukokouksissa tehdään yksimielisesti.

Jo ennen kokousta enemmistö jäsenmaista oli kallistumassa 9–12 kuukauden jatkoaikaan. Kokouksessa Ranskan presidentti Emmanuel Macron ajoi kuitenkin tiukkaa linjaa, ja halusi eropäivän lähemmäs.

Taustalla oli diplomaattilähteen mukaan halu selkeyttää EU-vaalien asetelmaa ja epävarmuus Britannian suunnitelmista.

Uusi lokakuun lopun eropäivä osuu nyt uuden ja vanhan komission kausien taitteeseen. Britannia joutuu kuitenkin järjestämään EU-parlamenttivaalit toukokuun lopussa.

Sipilä harmissaan muun agendan jäämisestä sivuun

Brexitin kohtalonpäivät osuvat Suomen EU-puheenjohtajakaudelle kuten oli jo ehditty ounastella. Suomen puolivuotinen kausi alkaa heinäkuun alussa.

–  Kyllä nyt pitäisi päästä keskustelemaan ilmastonmuutoksen torjunnasta, budjettikehyksestä ja monista muista tärkeistä asioista, jotka ovat Suomen kauden prioriteetteja, Sipilä harmitteli.

Osana Ranskan ja muiden maiden kompromissia sovittiin, että tilannetta arvioidaan myös kesäkuussa. Huippukokouksia johtavan Donald Tuskin mukaan tarkoituksena ei kuitenkaan ole tehdä päätöksiä, vaan päivittää vain tilanne.

EU:ssa on pelätty, että Britannia voisi hankaloittaa päätöksentekoa, jos sen jäsenyys unionissa pitkittyy. Britannia ja EU sopivat siksi poliittisesta kirjauksesta, jossa painotetaan hyvää yhteistyötä. 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja