BMW-merkkisiin autoihin keskittyneessä rikosaallossa uusi käänne: Poliisi teki kiinnioton yleisövihjeiden perusteella

Viime marraskuun alussa Espoossa alkoi varkausaalto, joka kohdistui pääasiassa BMW-merkkisiin autoihin. Rikosten määrä on ollut mittava ja Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan tapauksia on ollut yli 40. Tapahtumista on tiedotettu useita kertoja ja poliisi on myös pyytänyt kansalaisilta vihjeitä tapauksiin liittyen.

Nyt vihjeet ovat tuottaneet tulosta.

– Saimme kansalaishavaintoon perustuvan tiedon 18. tammikuuta illalla hämäräperäisestä liikkujasta Espoon Tapiolassa, rikoskomisario Janne Saari Länsi-Uudenmaan poliisista kertoo tiedotteessa.

– Tehtävälle osoitettu poliisipartio havaitsi Otsolahden ympäristöstä havaintoon viittaavan pyöräilijän, joka poliisin havaittuaan ryhtyi pakenemaan. Poliisipartio tavoitti pakenijan juoksukisan päätteeksi.

Epäilty, kiinniotettu mies on noin 40-vuotias ja asuu Virossa. Hän on tällä hetkellä vangittuna useisiin syksyn 2019 ja tammikuun 2020 välisenä aikana tapahtuneisiin BMW-rikoksiin.

Lisäselvyyttä rikosvyyhtiin saatiin 20. tammikuuta Tallinnan satamassa tehdyssä henkilötarkastuksessta, jossa yli 50-vuotiaan miehen hallusta löytyi BMW-autoista anastettua omaisuutta, kuten esimerkiksi ratteja.

Poliisi ei ole aiemmin voinut tiedottaa kiinniotosta, koska rikostapahtumien selvittely erityisesti Suomen osalta on ollut kesken.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos haluaakin kiittää alueen asukkaita suuresta aktiivisuudesta havaintojen ilmoittamisten suhteen. Poliisi jatkaa tapauksen tutkimista. 

Lue myös:

    Uusimmat