Blues jatkoi voittoputkeaan rökittämällä IFK:n

Bluesin voittokulku jääkiekon SM-liigassa sai jatkoa maanantaina HIFK:n kaukalossa. Joukkueiden kaksi kauden aikaisempaa välienselvittelyä voittanut helsinkiläisjoukkue taipui ja maalein mitattuna romahti yritteliään vastustajan käsittelyssä. Bluesin 11:s peräkkäinen voitto kirjattiin maalilukemin 6-0 (1-0, 2-0, 3-0).

Blues aloitti taiston räväkästi. Peli ehti vanhentua vain 15 sekuntia, kun maalivahti Jan Lundell sai kaapia kiekon takaansa. Espoolaisten Mikko Lehtonen viritteli pelivälineen HIFK:n maalille, jossa Lundell epäonnistui kiekon vangitsemisessa. Puolustaja Ismo Kuoppalan kauden avausmaali syntyi lähietäisyydeltä terävän pelinluvun ansiosta.

Bluesin maalinteossa kunnostautui seuraavaksi myöskin tällä kaudella vielä ilman maalia ollut pelaaja. Laitahyökkääjä Joni Töykkälä karvasi kiekon omaa maalia kiertäneeltä Stephen Guollalta ja iski kumilätkän yllättyneen Lundellin taakse ajassa 35.30.

Vain 1.14 minuuttia edellistä täysosumasta keskushyökkääjä Stefan Öhman sai laukoa pelivälineen oivan ristikkäissyötön ansiosta puolityhjään HIFK:n maaliin ja lukemiksi 0-3.

Bluesin ote piti päätöserässä, jossa sen karkua kasvattivat maaleillaan Arto Kuki ja Ryan Keller sekä ensimmäisen osumansa liigassa viimeistellyt Tero Koskiranta.

Niukasti apuja omiltaan saaneelle HIFK:n Lundellille kertyi 30 torjuntaa. Vastapäädyssä Bernd Brückler ylsi kauden neljänteen nollapeliinsä 19:llä torjunnalla.

- Blues pelaa fiksusti, yhteispeli on sen ase. Me yritämme liikaa esiintyä kotiyleisölle. Meidän pitäisi pelata kuin vieraissa niin pärjäisimme, HIFK:n vastuuvalmentaja Paul Baxter harmitteli tappiota ja kauden viidettä ilman omaa täysosumaa hävittyä peliä.

Bluesin leirissä hymyt olivat luonnollisesti leveät ja tunnelma korkealla.

- Toinen ja kolmaskin erä olivat varmaan kauden parasta vieraspelaamistamme. Laitoimme painetta HIFK:lle ja tukimme keskialueen. Myös nuoret pelaajamme onnistuivat mahtavasti, Bluesin päävalmentaja Petri Matikainen kehui.

Jääkiekon SM-liiga maanantaina:

HIFK - Blues 0-6 (0-1, 0-2, 0-3)

1. erä: 0.15 Ismo Kuoppala (Mikko Lehtonen-Oskar Osala) 0-1.

Jäähyt: 5.15 Arto Laatikainen B 2 min, 7.23 Aleksi Holmberg H 2 min, 7.23 Ville Viitaluoma B 2 min, 15.19 Ryan Vesce H 2 min.

2. erä: 35.30 Joni Töykkälä 0-2, 36.44 Stefan Öhman (Ryan Keller-Laatikainen) 0-3.

Jäähyt: 20.29 Mikko Turunen H 2 min, 27.04 Stephen Guolla H 2 min, 30.20 Joni Haverinen H 2 min, 32.20 jr B (kärsi Jere Sallinen) 2 min.

3. erä: 48.23 Arto Kuki (Töykkälä) 0-4, 55.48 Tero Koskiranta (Santeri Heiskanen-Carlo Grünn) 0-5 sr, 58.15 Keller (Jaakko Uhlbäck) 0-6.

Jäähyt: 41.36 Jermu Porthen H 2 min, 42.36 Holmberg H 2 min, 50.39 Kuki B 2 min, 53.08 Grünn B 2 min, 59.17 Eetu Pöysti H 2 min.

Jäähyt yht: HIFK 8x2 min = 16 min, Blues 5x2 min = 10 min.

Torjunnat: Jan Lundell H 5+15+10=30, Bernd Brückler B 10+7+2=19.

Tuomarit: Timo Favorin (Tuomas Myllynen ja Pasi Nieminen).

Yleisöä: 5 909.

Sarjataulukko:

Kärpät     32  18  6  3  5   105-  72   69
Pelicans   32  18  3  2  9   110-  75   62
Blues      29  17  3  3  6   87-   58   60
Jokerit    30  14  5  4  7   98-   81   56
JYP        31  14  5  3  9   94-   72   55
Tappara    31  12  7  2  10  97-   80   52
Ilves      31  13  4  2  12  89-   89   49
Lukko      31  11  2  6  12  80-   84   43
TPS        29  11  2  5  11  76-   77   42
HIFK       31  8   6  5  12  77-   87   41
SaiPa      30  8   3  6  13  60-   79   36
HPK        33  9   1  4  19  71-   96   33
Ässät      31  7   1  3  20  60-   119  26
KalPa      31  7   1  1  22  71-   106  24

Seuraavat ottelut: 18.12. HIFK-HPK, Ilves-Ässät, JYP-Tappara, Kärpät-SaiPa, TPS-Blues, Pelicans-KalPa, 19.12. Lukko-Jokerit, 20.12. Blues-Pelicans.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat