Bloggaaja Karoliina Pentikäinen odottaa kaksosia: "Rukoilimme yhtä, mutta onni olikin päättänyt tulla meille pareittain"

Iholla-sarjassa vuonna 2014 nähty ja Kolmistaan-blogistaan tunnettu Karoliina Pentikäinen kertoo odottavansa kaksosia.

Ex-jääkiekkoilija Atte Pentikäinen ja bloggaaja Karoliina Pentikäinen saavat perheenlisäystä kaksin verroin.

Karoliina ilmoitti uusista pienokaisista Instagramissa kuvan yhteydessä. Hän julkaisi seuraajilleen suloisen kuvan vauvanvaatteiden, korttien sekä ultraäänikuvan kera.

– Rukoilimme yhtä, mutta onni olikin päättänyt tulla meille pareittain. Käsi kädessä toisen, tismalleen samanlaisen pienen sydämen ja ihmisen muodossa, Pentikäinen kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Hän myös kirjoitti vauvoistaan blogissaan. 

– Kohta neljän kuukauden ajan minun vartaloni sisällä on sykkinyt yhden sydämen sijaan kolme, nainen kirjoittaa blogissa.

Pentikäinen kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa kaksosten olevan identtisiä. Hän kertoo lehdelle olevansa 18. raskausviikolla.

Karoliinalla on Iholla-sarjasta tutun ex-miehensä Esko Kyrön kanssa yhteinen tytär. Atte Pentikäinen ja Karoliina Pentikäinen menivät naimisiin toukokuussa 2018.

 

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja