Bild: Saksan verilöylyistä ja terrorismista epäilty mies teki itsemurhan kotonaan – jätti jälkeensä kirjallisen tunnustuksen ja äitinsä ruumiin

2:28
Saksassa tapahtui eilen illalla karmea väkivaltaisku: Noin kymmenen kuoli ja useat loukkaantuivat ammuskeluissa

Saksan ammuskeluista epäilty mies kertoo kirjoittamassaan viestissä vihastaan tiettyjä kansanryhmiä vastaan. 

Saksalaislehti Bildin mukaan Saksassa myöhään eilen illalla tapahtuneista ammuskeluista epäilty mies jätti jälkeensä kirjallisen tunnustuksen. Kirjeessä ampuja kertoi muun muassa tarpeestaan tuhota tiettyjä kansanryhmiä. 

STT:n mukaan tapaus on siirtynyt terrorismiin erikoistuneiden syyttäjien tutkittavaksi. Syyttäjien edustajien mukaan teossa on viitteitä muukalaisvastaisuudesta.

Tämä väkivaltaiskuista tiedetään

Bild-lehden mukaan Hanaun väkivaltaiskuissa on tämänhetken tietojen mukaan kuollut kaikkeaan 11 ihmistä ja useita ihmisiä on loukkaantunut. Kuolleiden joukossa on myös tekijä. 

Tapahtumapaikka sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Frankfurtista, Hessenin osavaltiossa.

Ensimmäiset laukaukset ammuttiin Midnight-nimisessä vesipiippukahvilassa Hanaun keskustassa kello kymmenen aikaan paikallista aikaa. 

Tapahtumapaikalla kuoli tiettävästi viisi ihmistä. Uhrien joukossa kerrotaan olleen myös kurditaustaisia ihmisiä. 

Ampuja hyökkäsi toiseenkin kahvilaan

Hyökkääjä siirtyi aseineen toiseen vesipiippukahvilaan, joka sijaitsi ensimmäisen rikospaikan läheisyydessä. Ammuskelu sai jatkoa Kesselstadtin naapurustossa sijaitsevassa Arena Bar & Cafessa, jonka asiakaskunta koostui pitkälti kurditaustaisista ihmisistä. 

Silminnäkijöiden mukaan tumma auto ajoi pois paikan päältä. Laukauksia ammuttiin lukuisia.

Mies teki itsemurhan kotonaan

Poliisi etsi tekijää useita tunteja, ja etsintöihin osallistui uutistoimisto AFP:n mukaan myös poliisihelikopteri. Pitkällisen ajojahdin jälkeen epäilty ampuja löydettiin kuolleena. Ampuja oli tiettävästi tehnyt itsemurhan kotonaan Hanaussa pian surmatöiden jälkeen. 

– Asunnosta löydettiin kaksi ruumista. Toinen kuolleista on todennäköisesti tekijä. Tällä hetkellä ei ole viitteitä muista tekijöistä, poliisi kertoo BBC:n mukaan. 

Toinen ruumis on Bild-lehden mukaan ampujan äiti. 

Lehti kertoo myös, että ampuja on saksalainen mies, jonka nimi on paikallisten medioiden tiedossa. Bild-lehden mukaan tekijä tunnetaan nimellä Tobias R. Hänen autostaan löydettiin ampumatarvikkeita sekä aselehtiä. Hänellä kerrotaan olleen metsästyslupa. 

20.2.2020: Lisätty STT:n tiedot terrorismiepäilyistä. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.