Biden Netanjahulle: Tuen kompromissia kiisteltyyn lakipakettiin – mielenosoitukset kestäneet 11 viikkoa

Lakipaketin pelätään heikentävän demokratiaa ja korkeimman oikeuden asemaa.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on sanonut Israelin pääministeri Benjamin Netanjahulle tukevansa kompromissia kiistanalaisesta lakipaketista, joka vähentäisi Israelin korkeimman oikeuden valtaa, Valkoinen talo tiedottaa.

Biden keskusteli Netanjahun kanssa sunnuntaina puhelimitse. Presidentin kerrotaan sanoneen, että uudistusten tulee kunnioittaa demokratian perusarvoja.

Netanjahun oikeistohallituksen kaavailema lakiuudistus on johtanut maassa mielenosoituksiin, jotka ovat kestäneet jo 11 viikkoa putkeen. Protestoijat pelkäävät, että hallituksen ajamat uudistukset lisäisivät poliitikkojen valtaa oikeuslaitoksen suhteen ja olisivat uhka demokratialle. Lakiuudistusten myötä lainsäätäjät voisivat esimerkiksi kumota korkeimman oikeuden päätökset yksinkertaisella enemmistöllä.

Lakipaketin vastustajat ovat syyttäneet korruptioepäilyjen vuoksi oikeudessa olevan Netanjahun yrittävän hyödyntää uudistusta siten, että hän voisi kumota mahdollisen tuomionsa. Pääministeri on kiistänyt syytökset.

Bidenilta tukea Herzogin ehdotukselle

Maassa kasvavista erimielisyyksistä huolestunut Israelin presidentti Isaac Herzog ehdotti keskiviikkona kompromissiratkaisua, jonka hallitus hylkäsi.

Valkoisen talon lausunnon mukaan Biden kertoi Netanjahulle, että demokratian periaatteet ovat Yhdysvaltain ja Israelin välisen suhteen "tunnusmerkki".

– Presidentti tarjosi tukea käynnissä oleville yrityksille löytää kompromissi ehdotettuihin oikeusuudistuksiin, jotka olisivat linjassa näiden perusperiaatteiden kanssa, lausunnossa sanottiin.

Bidenin kerrottiin sanoneen Netanjahulle, että merkittäviä uudistuksia tulisi pyrkiä tekemään mahdollisimman laajalla kansan tuella.

Lue myös:

    Uusimmat