Bennu-asteroidin törmäys vastaisi 80 000 Hiroshiman pommin jysähdystä – Nasa pohtii kuumeisesti keinoja suojata Maata

Nasa suunnittelee keinoja Maata uhkaavien asteroidien ohjaamiseksi pois törmäyskurssilta.

Käytännön esimerkiksi on otettu maapalloa läheltä kulkeva Bennu-asteroidi. Suunnitelmista kerrotaan Acta Astronautica -julkaisussa.

Independent toteaa, että Bennun törmääminen maapalloon on epätodennäköistä. Tähän on kuitenkin pieni mahdollisuus, kun lähiohitus tapahtuu vuonna 2135.

Jos Bennu arvioista poiketen osuisi, niin sen tuottama voima olisi 80 000 kertaa suurempi kuin Hiroshimaan pudotetun ydinpommin.

Tutkimuksen mukaan haasteena on kuinka ajoissa uhkaava kivenmurikka ehditään havaitsemaan. Varautumisessa aika on valttia.

Suunnitelmissa visioidun HAMMER-teknologian (Hypervelocity Asteroid Mitigation Mission for Emergency Response) avulla asteroidin kulkusuunta saataisiin muutettua luotaimien mukana lähetettävien raskaiden törmääjien avulla. Jos aikaa ei olisi, niin toisena vaihtoehtona olisi pyrkiä tuhoamaan asteroidi ampumalla sitä ydinlatauksella.

Viime vuonna 30-metrinen asteroidi sujahti 43 000 kilometrin etäisyydeltä maapallosta. Telegraph kertoo, että tutkijoiden mukaan kyseinen asteroidi lensi ”hemmetin läheltä”.

Bennu on puolestaan lähes 500-metrinen järkäle. Nasa on jo lähettänyt luotaimen tutkimaan Bennua.

Lue myös:

    Uusimmat