Belgian GP:n lehdistökatsaus: Vettel on kuin FC Barcelona

Formula ykkösiä seuraava kansainvälinen lehdistö myönsi maanantaina Sebastian Vettelin sammuttaneen kilpakumppaniensa mestaruustoiveet Belgian GP:n voitollaan.

Vettel kasvatti MM-johtonsa 92 pisteeseen. Saksalainen Bild-lehti odottaa Vettelin varmistavan mestaruutensa jo Singaporessa 25. syyskuuta.

- Enää kaksi ajoa mestaruuteen, Bild otsikoi.

- Kysymys ei ole enää siitä, kuka voittaa mestaruuden tänä vuonna. Ainoa kysymys on, milloin Vettel juhlii sitä.

- Kun Vettel voittaa seuraavat kisat Monzassa ja Singaporessa ja hänen vastustajansa lyövät itse itsensä (kuten eilen Hamilton, joka jäi ilman pisteitä onnettomuutensa jälkeen), saattaa hänellä olla tavoittamaton johto viisi kisaa ennen kauden loppua, Bild-lehti laskeskeli.

Espanjalainen Radio Marca haki vertausta jalkapallon mahtiseurasta.

- Vettel on kuin FC Barcelona: toisesta maailmasta ja lyömätön.

- Kauden seitsemännellä voitollaan Vettel antoi kilpakumppaniensa viimeaikaiselle vastarinnalle kylmän suihkun, ranskalainen Le Figaro -lehti kuvaili.

Espanjalainen AS-lehti totesi Vettelin ylittäneen viimevuotisen 256 pisteen saaliinsa.

- Vettel päihitti Vettelin. Hänellä on jo enemmän pisteitä kuin mitä hän tarvitsi viime vuonna mestaruuteen. Jos mitään epäonnista ei tapahdu, tulee hänestä historian nuorin tuplamestari.

Jopa italialaislehti La Stampa myönsi, että peli on menetetty Ferrarin kannalta.

- Vaatii mielikuvitusta, jos uskoo, ettei Vettel voita toista maailmanmestaruuttaan. Nuori saksalainen särki kilpakumppaniensa kaikki toiveet mahtavalla Belgian GP:llään.

- Kun kaudesta on seitsemän kilpailua jäljellä, pitäisi tapahtua mahdottomia, jotta tilanne kääntyisi, La Stampa myöntää.

Italialaislehti La Repubblica pitää myös Vetteliä mestarina.

- Vettel voitti jälleen ja kasvatti eronsa Webberiin 92 pisteen. Kauhea ero, joka tarkoittaa yhteensä 259 pistettä. Se on enemmän kuin hänelle viime kauden päätteeksi mestaruuden tuonut pistemäärä. Ainoa vaan, että nyt on vielä seitsemän kisaa jäljellä MM-sarjaa...

- Vettel voisi ajaa kaikissa lopuissa kisoissa vain kolmanneksi antaen Webberin, Alonson ja kumppaneiden ottaa kunnian voitoista, mutta on selvää, ettei niin käy. Vettel on Schumacherin seuraaja eivätkä uralla tulleet 17 voittoa riitä hänelle.

Hamiltonille moitteet, Buttonille ylistystä

Englantilainen Daily Mail -lehti ei säästellyt Lewis Hamiltonia, joka kolaroi itsensä ulos kisasta.

- Tällä kertaa ei ollut sentään vierailua tuomariston luokse hidastamassa Lewis Hamiltonin kotiinlähtöä jälleen yhden kurjan päivän jälkeen.

- McLaren-kuljettaja roikkui paikalla katsomassa osan Jenson Buttonin vaikuttavasta noususta, mutta hänet kuljetettiin pois Ardenneilta paljon ennen tallikaveri seisoi palkintopallilla.

- Kaikki toiveet, joita hänellä oli Sebastian Vettelin kauden seitsemännen voiton estämiseksi, räjähtivät kuin se polystyreenimainoskyltti, jonka hänen McLareninsa tuhosi ennen kuin osui rajusti kaiteeseen jälleen yhden kolarin jälkeen, Daily Mail latasi Hamiltonista.

Englantilainen The Sun -lehti äityi kehumaan Jenson Buttonia, joka putosi alussa 19:nneksi, mutta nousi palkintopallille kolmanneksi.

- Jenson Button tuotti ällistyttävän esityksen Belgiassa - mutta joutui silti katsomaan Sebastian Vettelin tiukentavan otettaan maailmanmestaruudesta. Brittiässä Button osoitti jälleen olevansa huippuvireessä ohitusten mestarisuorituksella sijoittuen kolmanneksi.

- Hän lähti matkaan 13:ntena McLaren-tallille aika-ajossa sattuneen kommunikaatiosotkun jälkeen ja putosi 19:nneksi jouduttuaan mukaan hulluun ensimmäiseen kierrokseen Spa-Francorchampsin radalla.

- Fromen pilotti vuoli tiensä joukon läpi yhtä helposti kuin veitsi menee Ardennien pateen läpi. Vain Red Bulleilla oli vastaus, kun Vettel ajoi voittoon ennen tallikaveriaan Mark Webberiä. Jos Button ei olisi ollut alussa niin kaukana hellitettyään aika-ajossa luultuaan ajan riittävän vielä yhteen aikakierrokseen, sarjan kärkimies Vettel olisi saattanut joutua tyytymään toiseksi parhaaseen, The Sun arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat