Big Brotherissa kilpaillut Kari "Kaki" Hautoniemi kertoo erotiikkataustansa nousseen esille työpaikallaan.
– Erotiikkahan on kivaa ja sopii meikäläisen kaltaiselle äijälle. Mutta kaikki eivät suhtaudu asiaan yhtä hyvin. Kun olin keväällä vaihteeksi oman alani töissä, nuoriso-ohjaajana lastenkodissa, asia nousi esille. Siellä otettiin puheeksi se, kun Hymy-lehti tarjosi mulle peniksen pidennysleikkausta, vaikka enhän mä siihen lähtenyt. Byrokratian penkiltä katsottuna voi tuntua rankalta, jos olen istunut muurahaiskasassa alastomana tai nähnyt paljasta pintaa, Kaki kertoo Tamperelainen-lehden haastattelussa.
– Itse suhtaudun asiaan niin, että mulla on paljon elämänkokemusta. Enhän mä teinien kanssa näistä asioista niin puhu, vaan osaan ottaa realiteetit huomioon. On aikuisten jutut ja nuorten jutut. Minusta enemmän nykynuorille pitäisi teroittaa, että kaikki ajallaan. Ei esimerkiksi keittoa (=alkoholia) pitäisi nauttia liian nuorena. Sitä ehtii myöhemminkin, hän jatkaa.
Kaki oli mukana vuoden 2006 Big Brotherissa. Ohjelman voitti tuolloin Sari Nygren.
Katso mitä talossa tapahtuu tällä hetkelläSubin Big Brother -sivuilta.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,tutustu.
(MTV3)
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää