Mainos

Batman-sarjan luoja on kuollut

1960-luvun Batman tv-sarjan luoja Lorenzo Semple Jr. on kuollut.

Klassisen Batman-tv-sarjan luoja, käsikirjoittaja Lorenzo Semple Jr. on kuollut. Batmanin luoja oli täyttänyt 91 vuotta vain päivän ennen kuolemaansa.

Käsikirjoittaja kuoli luonnollisesti kotonaan Los Angelesissa perjantaina. Lorenzon tytär Maria Semple vahvistaa isänsä poismenon The Hollywood Reporter -sivustolle.

Jo aiemmin Hollywoodissa uraansa käsikirjoittajana luonut Semple sai todellista nostetta uralleen Batman-sarjan myötä vuonna 1966. Vuosina 1966-1968 Batmanin roolissa nähtiin Adam West ja Robinina Burt Ward. Bentle loi yli 120 Batman-jaksoa noina aikoina ja hän on tunnettu myös tappelukohtauksien äänimaailmasta.

– Uskon, että Batman oli parasta, mitä koskaan työstin. Se muotoutui kokonaisuutena juuri sellaiseksi, kuin toivoin. Olin siitä hyvin innoissani.

Batmanin jälkeen Semple on ollut mukana tekemässä muun muassa elokuvia The Parallax View ja Three Days of the Condor ja King Kongin uutta versiota.

Tytär Maria Semple jatkaa isänsä jalanjäljissä, hän on ollut mukana käsikirjoittamassa muun muassa sarjoja Mad About You, Suddenly Susan ja Arrester Development.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja