Savon Sanomat: Bandidos laajensi taas toimintaansa – on nyt Suomen suurin

Järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi laskettava Bandidos-organisaatio on laajentanut toimintaansa Suomessa.

Keskusrikospoliisin mukaan Bandidos on Suomessa toimivista järjestäytyneen rikollisuuden ryhmistä nyt isoin sekä lukumäärällisesti että maantieteellisesti, kertoo Savon Sanomat.

– Bandidos on laajentunut yhdestä jengistä 37 ryhmään, jotka ovat levittäytyneet maantieteellisesti ympäri Suomea, rikoskomisario Jussi Oksanen KRP:stä sanoo Savon Sanomissa.

– Cannonball-organisaatioon kuuluvia ryhmiä on noin 20 ja Hells Angels MC:n ryhmiä kymmenkunta.

Neljäs iso organisaatio on United Brotherhood.

– Järjestäytyneen rikollisuuden ryhmien toiminta on laajentunut 2000-luvun ajan Suomessa. Tiedossa ei ole syytä, että tämä muuttuisi. Toiminta houkuttelee edelleen etenkin nuoria miehiä.

Moottoripyöräjengit itse usein korostavat, etteivät ole rikollisryhmiä, vaan heidän toimintansa on moottoripyöriin liittyvää harrastustoimintaa.

KRP:n mukaan Suomessa on ainoa lainvoimainen tuomio osallistumisesta rikollisryhmän toimintaan on annettu Cannonball MC:n osalta. Oikeusprosesseja eri ryhmistä on kuitenkin käynnissä useita.

Kaikkien ryhmien osalta Suomessa on annettu tuomioita, joissa tuomioita on kovennettu juuri sillä perusteella, että yksittäiset rikokset on tehty osana järjestätynyttä rikollisryhmää.

Korjaus 11.5. kello 11:39: Suomessa lainvoimaisella tuomio järjestäytyneeseen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta on annettu Cannonball MC:n osalta. Kaikkien ryhmien osalta on kuitenkin annettu tuomioita, joissa tekijöiden tuomiota on kovennettu sillä perusteella, että teot on tehty osana järjestäytynyttä rikollisryhmää.

 

Lue myös:

    Uusimmat